Roni oli vielä ikäisekseen todella lyhyt, mutta jo silloin hän oli erittäin nopea ja tekniikaltaan taitava. Hän meni usein läpi koko kentän yksin ja sitten joko teki maalin tai syötti, kun pitkät puolustajat ja maalivahdit makasivat jo maassa, ja minä vedin pallon sisään.
Roni oli ylivoimaisesti joukkueen paras pelaaja ja minä olin ”unkarilainen vahvistus”. En tiedä, olinko sitä tosiaan, mutta ainakin näin minua kutsuttiin. Siitä lähtien Roni on laukonut tuhansia maaleja, joita minä en ole nähnyt. Minä taas olen tehnyt Unkarin televisiossa paljon juttuja, joita luultavasti Roni ei ole nähnyt. Mutta varmaan hänkin ja vielä satoja tuhansia suomalaisia näki ja muistaa sen kauhean oman maalin vuodelta 1997, jolla Suomi ei päässyt, mutta Unkari pääsi MM-jatkokarsintaan.
”Voi hitto! Unkari tiputti meidät!”
Kun pari viikkoa sitten tulin Suomeen ja menin ensimmäistä kertaa kotibileisiin, eräs suomalainen mies sanoi minulle muutaman oluen jälkeen: ”Voi hitto! Unkari tiputti meidät!” Parin sekunnin tauon jälkeen hän jatkoi: ”Tai siis Suomi tiputti itsensä…Unkari on kiva maa, mä tykkään teistä…kippis!”
Miten siis Suomi tiputti itsensä? Miten se unohtumaton oma maali siis syntyikään? Ennen viimeistä karsintakierrosta Norja oli jo voittanut lohkon ylivoimaisesti. Niin Suomella kuin Unkarilla oli 11 pisteitä. Unkari tarvitsi vähintään tasapelin päästäkseen jatkoon. Suomi oli johdossa 1:0, mutta sitten viimeisellä minuutilla Mahlio veti pallon vahingossa maalivahti Moilasen selkään josta pallo meni maaliin ja Unkari pääsi jatkoon.
Jos et muista, katso tästä: Suomi - Unkarin viime hetket
Sen jälkeen jatkokarsinnassa Jugoslavia kaatoi Unkarin selvästi: kahden ottelun maaliero oli 12-1. Unkarissa vieläkin nauramme ja itkemme samalla, jos Jugoslaviaa vastaan pelatut ottelut tulevat mieleen. Varmaan samoin käy suomalaisille, kun he muistelevat Mahlion ja Moilasen produktiota.
”Vanhat miehet pitää unohtaa!”
Katsoin viime keskiviikkona Suomi-Venäjä -ottelua eräässä baarissa Helsingissä, suomalaisten kanssa. Ottelua ennen ihmiset odottivat tasapeliä tai Suomen voittoa. Ihan samalla tavalla, kuin Unkarissa vaikeita otteluja ennen…olemme sukulaiskansoja…me emme pysty ymmärtämään: Suomi ja Unkari eivät ole jalkapallomaita.
Odotin, että minun vanha kaverini, Roni pääsisi vaihtopenkiltä kentälle. Valitettavasti ei päässyt. Tulos olisi ollut luultavasti samanlainen, vaikka hän olisi pelannut.
Suomi on saavuttanut yllättävän hyviä tuloksia, mutta aina ratkaisevissa otteluissa se valitettavasti häviää, samoin kuin Unkari. Sukulaismaa. Molemmilla joukkueilla on hyviä pelaajia, jotka menestyvät Euroopassa, mutta silti maajoukkueet eivät menesty.
Kun Suomi-Venäjä matsi loppui, joku sanoi pettyneenä: ”Vanhat miehet pitää unohtaa. Nuoret maajoukkueeseen! Taas hymyilin. Sukulaismaa. Unkarissa sanottiin pari vuotta sitten samaa ja vanhat vaihtuivat nuoriin. Tämä uusi maajoukkue pelasi muutamia hyviä otteluja, mutta homma ei toiminut. Nyt joukkue on taas vähän vanhempi ja hollantilaisen Ervin Koemanin valmentama joukkue on taas lupaavampi.
Nyt meneillään olevassa MM-karsinnassa Tanska johtaa lohkoa, mutta Unkari on toisena ennen Portugalia ja Ruotsia, mutta valitettavasti vielä on neljä vaikeaa peliä edessä. Yleisesti ottaen uskon, että nuoret ja kokeneet pelaajat menestyvät hyvin joukkueena yhdessä. Uskon, että Suomen alle 21-vuotiaiden lahjakkaasta joukkueesta muutama pelaaja voisi olla perusjäsen A-joukkueessakin. Ehkä silloin Suomi voisi menestyä.
”Näyttäkää pikkuhuuhkajat!”
Tänään suomalaiset pikkuhuuhkajat pelaavat Saksaa vastaan. Ferenc Puskásin ja muiden huippupelaajien unkarilainen ”kultajoukkue” hävisi 55 vuotta sitten MM-finaalissa yllättäen juuri Saksalle...Tämä on jo valitettavasti historiaa, ihan kuin Roni Porokaran johtama PalloPojatkin. En ole enää lapsi, mutta pystyn vieläkin huutamaan innostuneena, varsinkin jos Suomi pelaa Saksaa vastaan: ”Näyttäkää pikkuhuuhkajat!”