Pep Guardiola voidaan nimetä Mestarien liigan kauden 2008/2009 parhaaksi valmentajaksi. Hän johdatti katalonialaiset ensimmäisenä valmentajavuotenaan, ensimmäisenä espanjalaisjoukkueena triplaan - Espanjan mestariksi, Espanjan cupin voittajaksi ja Euroopan parhaaksi seurajoukkueeksi. Barcelonan kasvatti on huipulla jo 38-vuotiaana.
Kaunista katseltavaa
Barcelona pelasi rohkeaa ja kaunista jalkapalloa. Barca prässäsi ylhäältä ja teki koko kauden erinomaisesti esiintyneen manchesteriläisten puolustuksen pelaamisen vaikeaksi. Peliväline siirtyi yhdellä, kahdella kosketuksella pelaajalta toiselle. Helposti. Kontrolloidusti. Joukkueen ja varsinkin keskikentän taito syöttää nopeasti ja tarkasti, piti yllä hyvää tempoa. Lionel Messi, Xavi Hernandez ja Andres Iniesta liikkuivat pallon kanssa ja ilman palloa taidokkaasti.
Manchester Unitedin peli ottelun ensimmäistä kymmenminuuttista lukuun ottamatta jäi vaisuksi. Joukkue aloitti finaalin vakuuttavasti. Cristiano Ronaldo antoi lapikkaansa laulaa. Tulosta ei syntynyt.
Barcelona iski ensimmäisellä hyökkäyksellä. Samuel Eto`on maali sai paniikin aikaan ManU:n riveissä. Espanjalaiset löysivät peli-ilon. Guardiola totesi joukkueensa puolustaneen hyvin, hyökänneen hyvin ja voittaneen
Maailman paras
FC Barcelona on nyt maailman paras seurajoukkue. Kaatoihan se hallitsevan maailmanmestarin Manchester Unitedin. Barcalaiset ansaitsivat voittonsa. Tunnelma Stadio Olimpicolla oli fantastinen. Barcan kausi alkoi surkeasti mutta päättyi samppanjajuhliin.
Lionel Messi oli finaalin paras pelaaja. Hän on myös Mestareiden liigan kauden 2008/2009 paras maalintekijä yhdeksällä täysosumallaan.
Guardiola sekoitti vastustajien konsepteja siirtämällä Messin keskelle vapaaseen rooliin, jossa hän oli elementissään. Nuorta 21-vuotiasta argentiinalaista eivät manchesterilaiset saaneet millään kuriin. Häntä eivät pysäyttäneet kovimmatkaan taklaukset. Pallo pysyi mittatilaustyönä tehdyissä uusissa pelikengissä kuin liimattuna.
Messi ei ollut illan ainoa tähti. Xavi on Barcelonan erinomainen pelintekijä. Hänen pysäyttämisensä voisi tuhota barcelonalaisten pelin. Hän on espanjalaisten hyökkäysten käynnistäjä. Iniesta on joukkueensa toinen Messi. Iniestan pallonhallinta, harhautukset ja syöttötaito ovat argentiinalaislaiturin luokkaa.
Anorthosis, suuri yllättäjä
Mestareiden liigan tämä kausi oli värikäs, maalirikas. Englantilaiset ja espanjalaiset menestyivät. Italialaiset jäivät sivuosaan. Se oli yksi kabinettien puheenaiheista Rooman finaalin aikana.
Suuret yllättäjät, kyproslainen Anorthosis Famagusta ja Valko-Venäjän Bate Borisov, olivat maidensa ensimmäisiä edustajia, jotka selviytyivät lohkovaiheeseen. Romanian Cluj´n selviytyminen karsintaotteluista jatkoon voidaan lukea suuriin yllätyksiin. Tanskalainen Aalborg oli ainoa pohjoismaalainen, joka jatkoi karsinnoista.
Georgialaisen Temuri Ketsbaian valmentama Anorthosis aiheutti maanjäristystä vastaavan mylläkän kreikkalaiselle futikselle pudottamalla ensin Olympiakos Pireuksen kolmannella karsintakierroksella. Panathinaikoksen voittaminen lohkovaiheessa oli vielä suurempi shokki helleeneille. Kauden lopuksi georgialainen jätti Kyproksen ja siirtyi Olympiakoksen leipiin.
Kauden yksitoistikko
Ympäri Eurooppaa on finaalin jälkeen valittu Mestareiden liigan all stars - miehistö.
Oma yksitoistikkoni näyttää tällaiselta. Maalissa Pepe Reina (Liverpool)
Puolustuslinja oikealta: Dani Alves (Barcelona), Gerard Pique (Barcelona), Nemanja Vidic (Manchester United) ja Patrice Evra (Manchester United).
Keskikenttä; Xavi Hernandez (Barcelona), Steven Gerrard (Liverpool) ja Andres Iniesta (Barcelona).
Kärkikolmikko; Lionel Messi (Barcelona), Fernando Torres (Liverpool) sekä Cristiano Ronaldo (Manchester United).
Taitoa joukkueessa on vaikka muille jakaa. Mutta, niin monta on mieltä kuin miestä tai naista.
Martti Kuusela