Lenkin juokseminen yksin voi olla todella terapeuttista, mutta miksi joskus tuntuu siltä, että kaverin kanssa juostu sama lenkki meneekin paljon nopeammin? Se voi hyvin johtua vauhdinjaosta, mutta myös siitä tsemppi-hengestä mitä muilta ihmisiltä saa ja varmasti itsekin jakaa=) Joka tapauksessa, toiset pitävät enemmän yksin liikkumisesta ja toiset taas ryhmässä, väliäkö sillä, pääasia että itse tekemisestä nauttii!

Näin teimme myös me, nautimme soutamisesta; tosin eri veneessä, eri kokoonpanolla ja vielä eri maisemissa. Haimme kilpailutuntumaa ja viritimme korvienväliä kokeillen olympialuokan nelosta! Meidän lisäksemme veneessä airoja heilutti kaksi muuta soutajanaista. Veneen tahtipuikkoja ohjasi Minna, Sanna seurasi heti perässä, Ulla toi ruutia kehiin seuraavana ja suunnan pidosta vastasi Marjaana.

Varmasti jokaisen puntit tutisivat vähän kun hyppäsimme ensimmäistä kertaa samaan veneeseen, vaikka jokainen on toki soutanut isoa venettä. Ison veneen tuoma vauhdin hurma on mahtava, on hieno fiilis päästä veden pinnalla kovaa vauhtia eteenpäin. Lisää perhosia vatsan pohjalle tuo yhtenäinen liike: neljän naisen on tehtävä soutuveto samaan aikaan, haastavaa! Ensin tunnustelimme soutuvauhtia ja sen jälkeen soudimme kaksi kertaa kisamatkamme 2000m, loppumetrejä kohti nousevasti täydellä höyryllä, huh sentään, kyllä siinä sydän pumputti… niin kovasta treenistä kuin hyvästä fiiliksestäkin!

Vietimme päivän mittaisen minileirin Hämeenlinnassa. Tämän päivän tavoitteena oli hioa yhteistä soututekniikkaa isossa veneessä. Tarkoituksemme on soutaa ensi viikon Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa tuttua kaksikkoa, mutta myös nelosta. Uskomme tämän kilpailun tuovan lisää kovuutta ja vauhtia kesän seuraaviin kisoihin. Isossa veneessä soutaminen tuo varmasti lisää pykälää myös kaksikkosoutuun.

Minileirin aikana saimme kokea auringonpaistetta, tyyntä, mutta myös myrskyä, kaatosadetta ja ukkosta! Meillä kävi hurja munkki; auringonpaisteessa teimme treenit, kaatosateen ja ukkosen koimme rannalla olevassa kodassa jossa nautiskelimme lounaan ja nokipannukahvit, mmm olipa maittavaa! Ulkoilmassa ruoka tuntuu aina maistuvan paremmalle? Ja päivän päätteeksi heitimme vielä koko konkkaronkka talviturkit ja pulahdimme järveen, näin ”talviturkki” sai kyytiä!

Suomi Vesille - päätapahtuma on tänä vuonna Lohjalla 31.5. Tule seuraamaan vesipelastusnäytöksiä ja kokeilemaan mm. purjehdusta, melontaa ja soutua. Olemme mukana kertomassa lajistamme. Turvallisesti vesillä!

Kirjoittelemme lisää kisafiiliksiä heti ensi viikolla!

Terkuin, Sanna ja Minna

p.s Onnea ja aurinkoisia juhlafiiliksiä kaikille ylioppilaille!