Aurinkoisten päivien jälkeen kisapäivä valkeni sateisena. Kävin aamulla hölkkäämässä reilut kolme kilometriä ja tarkastelin samalla kelin koleutta, tuulen suuntaa, sateen vaikutusta radan pehmeyteen sekä reitin tulkinnanvaraisia kohtia Hakamäen tien käännöksessä.
Onneksi kisaohjelmaan painetussa kartassa reitti oli väärin, sillä se oli herättänyt kummastusta, koska tietyt käännökset vaikuttivat remontin vuoksi oudoilta. Aamun sanomalehdessä oli uusi reitti ja se näytti myös aamun merkkauksen perusteella pitävän paikkaansa. Hyvä niin.
Kosteasta tuulesta huolimatta valitsin kisa-asuksi shortsit ja t-paidan. Ylimääräisinä otin kuitenkin hanskatkin. Keli oli kirkastumassa ja reippaan vauhdin tiesin kyllä pitävän kehoa muuten riittävän lämpimänä.
Siperia ei ole opettanut tarpeeksi
Ilmeisesti tavoiteaikani 1.40.00 ja ajoissa tekemäni ilmoittautumisen vuoksi pääsin ensimmäiseen lähtöryhmään, kaikkein kovimpien juoksijoiden seuraan. Kuten viime viikolla kirjoitin, niin oma olo oli hieman epävarma. Työkaveri kysyi startissa vauhdistani ja sanoin, että ilmeisesti haarukkaan 1.40-1.50 menee. Jätin sanomatta, että jossain määrin haaveilin jopa ajasta 1.39, mikä olisi puolimaratonin ennätykseni.
Niinhän siinä sitten kävi, että hairahduin aloittamaan liian kovaa. Luulin liikoja ja unohdin taas, että voimat voi kyllä tuhlata myös viimeisellä vitosella. Olisi pitänyt luottaa siihen, että tunti ja neljäkymmentä minuuttia toteutuu myös 4.45 kilometrivauhdilla.
Etenin ensimmäiset kolme kilometriä neljän ja puolen minuutin vauhtia. Sen jälkeenkin tuli nopeita osuuksia. Aistit pelasivat ja reitin varrelta yleisön joukosta saatoin bongata monia ansioituneita veteraaniurheilijoita kuten Arto Savolaisen, Into Turvasen ja Eppu Mäkelän.
Olin 8 kilometrissä 45 sekuntia edellä ihanneaikaa ja 12 kilometrissä jopa 55 sekuntia etuajassa. Ensimmäinen kuva onkin kutakuinkin juuri tuosta jälkimmäisestä väliaikapisteestä. Siinä tapahtuu myös juomapullon vaihto. Veden tilalle sain vissyä.
Juoksen aina pullon kanssa. Huoltohan näissä kilpailuissa pelaa järjestäjienkin puolesta, mutta en osaa pysähtyä hörppäämään. Rytmi sekoaa, mikäli en juokse tauotta.
Jatkoaikatappio
Seuraavaksi edessä oli Pikku-Huopalahden vitonen. Alkuun vastatuulta. Huomasin jonkun peesaavan ja hakevan tiukasti suojaa selkäni takana. Tuli pientä harmitonta kontaktiakin. Itselläkin alkoi matka painaa. Vaikka kummipoika Simokin oli saapunut kannustamaan 15 kilometrin kohdalle, niin silti vauhtini laantui.
En juossut 12 kilometrin jälkeen enää yhtään kilometriä alle 4.45 aikaan. Suurin osa painui viiden minuutin pintaan. Minuutin etu hupeni nopeasti jäljellä olevien kilometrien aikana.
Hanskat tiskiin 18 kilometrissä
Viimeiset kolme kilometriä olivat raskaita. Normaalisti nousu Pikku-Huopalahdesta Keskuspuistoon ei tunnu miltään. Väsyneenä ylämäestä oli tullut yllättävän jyrkän tuntuinen.
Mannerheimin tietä alittaessa heitin suunnitellusti juomapuollon pois ja konkreettisesti luovuin rukkasistani. Onneksi tunne ei vertauskuvainnollisesti ollut ihan noin toivoton. Tuttuja en tosin enää yleisöstä tuon jälkeen tunnistanut.
Sen kuitenkin ymmärsin, että tunti ja 40 minuuttia jää haaveeksi. Nopeasti räätälöin uupuneenakin uuden tavoitteen. Olihan kyseessä kolmas kerta, kun juoksen Helsinki City Runin. Seitsemän vuotta sitten aikaa kului reilut 1.41 ja kaksi vuotta sitten vajaa 1.45. Niinpä halusin nyt, että alkuperäinen aikatoive ei ylity minuuttia enempää.
Loppukiri irtosi
Maratonportista tulo stadionille on elämys kerta toisensa jälkeen. Suosittelen. Loppukiri irtoaa, vaikka olo olisi väsynyt. Vilkaisin kelloa kaarteessa, kun 1.40.45 oli kulunut ja laitoin loput peliin. Viivalla tajusin, että aika on lähellä ja pian valotaulu vahvisti ajan 1.41.00.
Virallinen nettoaikani on 1.40.49, koska pääsin starttiviivan yli vasta 11 sekuntia paukun jälkeen. Silti näissä juoksuissa minulle on olemassa aina vain yksi aika. Se on lähtölaukauksesta maaliviivalle. Olenkin yleensä rynnimässä parhaille paikoillle startissa.
Aikani 1.41.00 on paras Helsinki City Runissa. Sen alle puolmaraton on mennyt vain kahdesti syksyisessä Paakaupunkijuoksussa. Paras tulokseni taitaa olla 1.39.08 vuodelta 2005.
Etenin nyt kilometrivauhtia 4.47,5, kun tavoite olisi vaatinut 4.44,5 nopeutta. Veikkaan, että aika lähelle olisin päässyt, mikäli en olisi ollut alussa niin innokas. Yltäminen lopputuloksissa tuhannen joukkoon toki lämmittää, samoin selviytyminen oman sarjan top 200:aan.
Lievän kitkerästä jälkimausta huolimatta juoksuun sisältyi siis hyvääkin. Polvi kesti mainiosti, kroppa toimi muutenkin, sykemittarin kanssa ei ollut ongelmia, soittimesta tulvi korviin juuri oikeat biisit (voikohan muuten urheilijaa tuomita missään olosuhteissa kannustavan musa-dopingin käytöstä?), eikä tullut romahdusta edeltävien päivien epävarmuudesta huolimatta ja kilometritolpatkin tuntuivat olevan kohdallaan. Järjestäjillekin voi jakaa kiitosta.
Panokset harjoitteluun, kilpailukalenteriin muutos
Päätin ennen kilpailua, että jätän alustavassa kalenterissani olleen Forssan Suvi-illan juoksun kesäkuun puolivälissä pois, mikäli tavoite ei täyty. Näin ollen nyt voimavarat käytetään lähiaikoina harjoittelun niin hyvin kuin töiden ja muiden asioiden puolesta on mahdollista.
Sunnuntaina kävin löntystelemässä 12 km palauttelun merkeissä ja illalla osallistuin puulaakipesiksen harjoituksiin. Maanantai oli lepopäivä.
Tiistaina tein hyvän harjoituksen. Kokeilin taas sitä vaihtelevaa treeniä, josta kerroin viime viikolla. Silloin nopeiden ja hitaiden pururatakierrosten vaihtelu Maunulassa meni penkin alle. Nyt tauoton juoksu onnistui paremmin.
Eli harjoitus on katkeamaton jopa siirtymisineen. Siirtymät vievät alussa ja lopussa 11 minuuttia. Sitten välissä juostaan 1550 metrin haastavan vaihtelevaa rataa kierros kerrallaan kovempaa ja hiljempaa, vuorotellen.
Laitoin nyt varovasti nopean kierroksen tavoiteajaksi seitsemän ja puoli minuuttia ja hitaan lenkin päämääräksi yhdeksän minuuttia. Onnistuin tekemään viisi kierrosparia.
Tuli seuraavanlainen harjoitus:
11.00+7.25+8.45+7.24+8.48+7.28+8.55+7.26+8.53+7.24+8.53+11.02, jolle kokonaiskestoa kertyi tunti, 43 minuuttia ja 25 sekuntia. Matkaa taitoin reilut 19 kilometriä. Olin tyytyväinen.
Mikko Hannula