Kansanedustaja Mikko Alatalo on huolissaan Kiiminkijoen tulevaisuudesta. Hän toivoo, että insinöörien laskelmat vedenoton vaikutuksista pitävät, eikä joki tyhjene, jos yläjuoksun vesivaroja aletaan hyödyntää.
- Jos teette siitä kuraojan, niin sitten minun tuhkani saa heittää mieluummin Pohjanlahteen, kuin siihen rapakkoon, Mikko Alatalo murahtaa.
- Insinöörit ovat vakuuttaneet, että ei tapahdu mitään. Sieltä Viinivaaran alueelta ihmiset ovat ottaneet huolissaan myös minuun yhteyttä. Yhtä lailla varmasti oman alueen kansanedustajiinkin.
Alatalo järjestää parhaillaan ympäristöministeri Lehtomäen vierailua Tampereen lähelle, Pälkäneelle. Myös siellä ihmiset ja maanomistajat ovat erittäin huolestuneita isoista vesihankkeista.
- Vesiyhtiöt ovat aika yritteliäitä tällä hetkellä. Vesihän tulee olemaan suuri bisnes tulevaisuudessa, Alatalo arvioi.
Oulun kaupunki sai luvan pohjaveden ottoon Viinivaara-Kälväsvaaran alueelta ja Ylikiimingin harjuilta elokuun lopulla. Pohjaveden käyttöönottoa perustellaan muun muassa veden puhdistamiseen tarvittavien kemikaalien vähentämisellä. Oulussa käytetään tällä hetkellä Oulujoen pintavettä.