Itä-Suomen yhteistyöalueen työvaliokunta valitsi syksyllä alueensa kolme ykköstiehanketta, jotka ovat valtatie 5 välillä Mikkeli-Juva, valtatie 23 välillä Varkaus-Viinijärvi ja valtatie 5 välillä Leppävirta-Kuopio. Asiasta oltiin yksituumaisia.

Riita asiasta nousi siinä vaiheessa, kun Pohjois-Savon ELY-keskus antoi liikennevirastolle lausunnon, jossa viitostien parantaminen välillä Kuopio-Mikkeli nähtiin tärkeimpänä yhteysvälinä Itä-Suomessa.

- Valtatie 5 on selkeästi vilkkain tiejakso Itä-Suomessa. Se on merkitty erityisen tärkeään liikenneverkkoon, ja sen suunnitelmat ovat hyvällä mallilla ensi hallituskaudella hoidettavaksi, ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Petri Keränen perustelee.

Pohjoiskarjalaisten mielestä tuon välin olisi kuulunut olla Joensuu-Mikkeli.

- Ihmettelin, kun ensimmäisen kerran näin lausunnon, ja mietin onko tuo totta. Toivottavaa olisi, että jatkossa pidättäytyisimme niissä menettelytavoissa, joista on sovittu, ilomantsilainen kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) sanoo.

Pohjois-Karjalasta lisälausunto liikennevirastolle

Nyt Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on tehnyt asiasta oman täydentävän lausuntonsa, jonka se on lähettänyt liikennevirastolle. Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Pentti Hyttisen hampaankolossa on tieasioita pidemmältäkin ajalta.

- Joissain keskusteluissa on noussut esiin aavistuksia että Kuopion hankkeet olisivat Joensuun hankkeita edellä. Siitä on 13 vuotta kun pohjoiskarjalainen hanke on viimeksi ollut ensimmäisenä millään listalla. Voi olla, ettei tämä ole sattumaa.

Kuopiosta käsin yritetään rauhoittaa tilannetta ja muistutetaan, etteivät kaksi lausuntoa ole keskenään ristiriidassa.

- ELYn lausunto kattaa vain yhden yhteysvälin, ja tällöin kyseessä on pidemmän aikavälin asia. Valtatie 23 on edelleen kakkosena meidän hankkeissamme, Itä-Suomen yhteistyöalueen työvaliokunnan puheenjohtaja Markku Rossi (kesk.) kertoo.

Rossin mielestä keskustelu asiasta on normaalia ja ajankohtaan nähden ymmärrettävääkin.

- Itäsuomalainen yhteistyö on ollut aina iloista ja joskus poreilevaakin. Mutta varmaan vaalitkin tässä jo vähän kuumentavat asioita.