- Cancúnin ilmastokokouksessa täytyy saada aikaan konkreettisia edistysaskelia. Kahden asteen tavoitteesta täytyy pitää kiinni, Lehtomäki sanoi puheessaan.
Lehtimäki painotti, että Kioton pöytäkirja ei ole ainoa keino päästöjen vähentämisessä, koska se kattaa alle 30 prosenttia maailma kasvihuonepäästöistä.
- Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa toistuvasti ilmoittanut, että Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi on mahdollinen, mikäli sitä kehitetään osana laajempaa ilmastosopimusta.
Suomen hallituksen tulevaisuusselonteossa tavoitteeksi on asetettu päästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.
Lehtomäki painotti naisten roolia
Suomi järjesti Cancúnissa torstaina oheistapahtuman naisten merkityksestä vihreän talouden edistäjinä. Lehtomäki painotti puheenvuorossaan naisten roolia ja erityisesti tyttöjen koulutusta ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.
- Naiset ovat tärkeitä roolimalleja ja kasvattajia kaikkialla maailmassa. Kansainvälisen yhteistyön, lainsäädännön ja talouden käytäntöjen täytyy tukea tätä työtä, Lehtomäki sanoi.
Suomi on tukenut vuonna 2007 järjestetystä Balin ilmastokokouksesta lähtien kehitysmaiden naisten osallistumista ilmastoneuvotteluihin.
- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että naisten osuus valtuuskunnissa on viimeisen kahden vuoden aikana noussut 20 prosentista 30 prosenttiin, Lehtomäki sanoi.