Urheilijan elämä on rikasta, siis henkisesti rikasta. Kun osaa ottaa opikseen virheistä; tappio kasvattaa, sekä osaa iloita onnistumisesta; se ruokkii uusille onnistumisille. Urheilu on myös ryhmätyötä parhaimmillaan, kukaan urheilija ei pärjää yksin. Joukkuetoverit, valmentaja, hieroja, lääkäri, yhteistyökumppanit, läheiset ihmiset ja ystävät luovat tärkeän ympyrän urheilijan ympärille.
Soudussa, varsinkin pariairokaksikossa on yhteispelillä merkittävän suuri rooli. Kaiken on mentävä samaa rataa, soutuliikkeen on oltava prikulleen samanlainen, soutajien on osattava ”lukea” toistensa tekemistä ja osattava toimia yhtäaikaisesti. Onnistumisen hetkellä vierellä on toinen joka on kokenut saman, näin käy myös epäonnistumisen hetkellä. Tässäkin vanha sanonta pätee: suru puolittuu ja ilo moninkertaistuu, tämä pitää siis täysin paikkansa!
Pitkään vaivanneet selkäkivut pakottavat Sannan siirtymään kilpaurheilijasta kuntoliikkujaksi, Minna jatkaa kilpaurheilijan taivalta pariairokaksikossa yhdessä Ulla Varvion kanssa. Taistelutovereiden tiet siis eroavat!
SANNA: On vaikea pukea sanoiksi tunteita joita soutu on minulle antanut! Se on ollut kymmenen vuotta kalenterissani mukana joka ikinen päivä! Tuhansia tunteja töitä, valtavaa hymyä, krokotiilin kyyneleitä, onnistumisia, upeita hetkiä, valtavia elämyksiä, soutu on tarjonnut minulle jotakin niin suurta, että muistan sen vielä mummona keinutuolissakin =)
Tahdon lämpimästi kiittää soutupariani Minnaa hienoista ajoista joita olen hänen kanssaan saanut jakaa. Luulenpa, että Minna tuntee minut urheilijana kaikista parhaiten koko maailmassa! Hän on urheilija jonka kanssa olen saanut kunnian kokea elämäni suurimmat urheilusaavutukset. Minna on opettanut minulle taidon tuntea veneen liike veden päällä, hän on opettanut miten venettä liu'utetaan vedessä sekä miten syntyy oikeanlainen souturytmi. Minnalle kiitos!
MINNA: Taistelutovereista toinen on siirtynyt huippu-urheilusta sivuun, mutta luulenpa että urheilusta ei koskaan! Minulla on ollut ainutlaatuinen tilaisuus tehdä matkaa kovapäisen sisupussin kanssa. Olen seissyt palkintokorokkeella märät trikoot päällä paljain jaloin ja nähnyt Suomen lipun nousevan salkoon. Olen hikoillut ja nähnyt nälkää ja valvonut pitkiä unettomia öitä. Ääripäänä olen juhlinut Suomen itsenäisyyttä iltapuku päällä Linnan juhlissa. Periksiantamattomuus ja loppuun asti tähtien kiertoradalle asti vetäminen on se, mitä minä olen oppinut Sannalta. Lupaan, että ne ominaisuudet tulee olemaan läsnä Ullan kanssa soutaessa. Kiitos Sanna!
”Yksi laiva lipui itään ja toinen länteen samojen tuulten siivin. Purjeiden asento, eivät puhurit, kertoo meille suunnan.” -Ella Wheeler-Wilcox
Taistelutoverit kiittävät ja niiaavat yhteisistä hetkistä sekä toivottavat lukijoille iloista joulun odotusta =)
Sanna ja Minna