Satakunnan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Seppo Toriseva odottaa luottavaisena ensi kevään eduskuntavaaleja. Puolueen kannatus on gallupkyselyissä ollut jo pitkään kasvussa, ja tilannetta parantaa vielä Satakunnassa se, että gallupit ovat perinteisesti mitanneet perussuomalaisten kannatuksen Satakunnassa alakanttiin.
- Nyt näyttäisi tosi hyvältä. Yksi paikka on aivan varma ja toisesta paikasta taistellaan, Toriseva uhoaa.
- Satakunnassa positiivista on se, että täällä ja Kymessä kannatus on perinteisesti ollut noin 1-1,5 prosenttiyksikköä valtakunnallista lukemaa korkeampi, hän mainitsee.
Perussuomalaiset laskevat, että jos gallupien lukuihin on luottamusta, on puolueen kannatus tällä hetkellä noin 15-15,5 prosentin luokkaa Satakunnassa. Edellisvaaleissa PerSut jäivät niukasti ilman omaa kansanedustajaa Satakunnasta.
Naiset mukaan vaaleihin
Perussuomalaiset antavat luottoa Satakunnassa myös naisille. Kankaanpään piirikokouksessa lukkoon lyötävä 14 nimen ehdokaslista sisältää viisi naisnimeä.
- Se on puolueen valtakunnantasolla mitattuna korkea saavutus, koska meitä aina syytetään ukkoutumisesta, Toriseva sanoo.
Yhden nimen julkituloa puolue panttaa kuitenkin joulukuun puoleenväliin asti. Torisevan mukaan näin tehdään ehdokkaan omasta tahdosta. Hän ei kiellä, etteikö panttaukseen liity puoluekirjojen vaihtoa. Kohahduttavia loikkia saatetaan siis nähdä myös Satakunnassa.
- Se jää nähtäväksi. Odotellaan hyviä tuloksia, puheenjohtaja toteaa arvoituksellisesti.