Kangasalalta Azerbaidzhaniin
Tähän ohjelmaan sain valita oman aiheen. Halusin tehdä jutun huippu-urheilijasta, joka omassa lajissaan on noussut kansainväliselle huipulle ja joka on hyvä esimerkki siitä, että huipulle pystyy nousemaan myös muissa kuin ns. perinteisissä suomalaisissa lajeissa.
Seuraavaksi lähdin tutustumaan huippu-urheilijaan, joka jo pienenä tyttönä tiesi, että haluaa ammattiurheilijaksi. Ammattilentopalloilija Riikka Lehtonen on jo pelannut ulkomaankentillä yli 10 vuotta, eikä loppua näy. Juttelimme hänen kanssa hänen urastaan ja siitä, millaisia valintoja hän on jo nuorena tehnyt urheilun eteen.
Aika paljon itselleni tuttuja asioita tuli esille, päällimmäisenä samanlaista kovaa halua etsiä omat rajat urheilussa. Periksi ei anneta ja uskotaan omiin mahdollisuuksiin. Ammattilaiskentillä pelaaminen ei ole ruusuilla tanssimista, mutta Riikka ei vaihtaisi sitä pois, tätä hän haluaa tehdä ja tästä hän nauttii.
Lopettamista Riika ei ole vakavasti missään vaiheessa miettinyt. Hän painotti yhtä asiaa, mitä olen itsekin paljon miettinyt, se, että mikäli haluaa pärjätä, niin on vain yksinkertaisesti opittava sopeutumaan tilanteeseen kun tilanteeseen. On täysin turhaa tuhlata energiaa asioihin joihin et itse pysty vaikuttamaan Joukkuelajeissa haaste on ehkä siinä mielessä vielä isompi, kuin yksilölajissa, koska on sopeuduttava niin uusiin joukkuekavereihin kun uuteen valmentajaan joka kerta kun vaihtaa joukkuetta.
Jokaisella valmentajalla on myös oma ajatus siitä, mikä pelaajan rooli joukkueessa on ja miten asioita tehdään. Riikka Lehtonen on hyvä esimerkki siitä, että suomalainen urheilija voi päästä kansainväliselle huipulle (missä lajissa vaan), jos riittävän kovasti haluaa ja jos sen eteen on valmis tekemään kovasti ja tinkimättömästi töitä. Viesti nuorille lahjakkaille urheilijoille on, ei muuta kun tekemään rohkeita valintoja.
- Micce
Ahdon tonteilla
Sisu on siitä mahtava projekti tällaiselle suurkisoihin jo tottuneelle, ehkä turtuneellekin, keski-ikäiselle pierulle, että pitkästä aikaa pääsee todella tukevasti kentälle. Siis ihmisten pariin ja elämänmakuisiin iltapäiväkerhoihin, ikäihmisten liikuntahetkiin, nuorisoryhmien tehovalmennustreeneihin ja huippu-urheilijoiden mäkivetoharjoituksiin. Eikä aina kuvata vain pääkaupunkiseudulla tai korkeintaan Vierumäellä.
Sisun ryhmä teki viisipäiväisen reissun Sisukkaiden seurojen perässä. Ensin ajettiin Pyhäjärvelle, sitten Kuhmoon, Kuusamoon ja Ouluun. Kokemus oli erinomainen, reissu kuluttava ja ihmiset niin tosissaan.
Ensi pysähdys oli Keski-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä ja tapasin Helena Takalon. Hellulla on oma patsas keskellä kaupunkia ja hän työskentelee kaksi päivää viikossa koulun kirjastossa ja kolme kaupungin liikunta-asioiden järjestelijänä. Kymmenkertainen hiihdon arvokisamitalisti jää piakkoin eläkkeelle. Löysimme hänet kirjastolta ja juttelimme pitkät pätkät huippu-urheilijana elämisestä. Fiilis oli melkoisesti välittömämpi kuin Warsteinerin mediaseinän edessä kuusi minuuttia maalintulon jälkeen.
Juuri tällaisista kohtaamisista saa valtavasti motivaatiota ja perspektiiviä niin urheilun seuraamiseen kuin työn tekemiseen. Ja itse seura jossa kävimme oli samaa maata kuin Takalo. Lamminahon Ahto järjestää valtavia hiihto- ja muita tapahtumia liukuhihnalta pelkällä innolla ja terveellä uholla. Lamminahon kylässä on kolmisensataa asukasta, mutta seurassa lähes neljäsataa jäsentä. Oli lumilautamäkeä, hiihtostadionia, modernia lumetusjärjestelmää, köysikiipeilyä, makkaranpaistoa, ikinuoria ja juoksukoululaisia. Tonttiakin tarjottiin. Eikä se paikallisen hotellin baari ollut hassumpi, oli hyvää lammilaista sahtia.
Stop one on our road trip. Lisää ensi viikolla.
- Riku