Joitakin käytännön ongelmia Uusipaavalniemen loikka aiheuttaa: periaatteessa eduskunnan suurin puolue pitää ryhmäpuheenvuoronsa ensin, eli kokoomuksella olisi nyt oikeus aloittaa puheenvuorot ennen keskustaa. Ryhmäjohtajat ovat kuitenkin sopineet jatkavansa viime vaalituloksen mukaan.

Yllätysloikka saattaa myös pienentää keskustan kansliamäärärahoja, arvelee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.

- Yleensä kansliamäärärahat ovat sidoksissa edustajien lukumäärään, ja tämä [määrärahojen pieneneminen] tuntuu ihan luonnolliselta, Kalli sanoo.

Marssijärjestyksen muuttuminen voisi näkyä muuallakin: esimerkiksi kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistaminen esitetään ryhmäjohtajien yhteisenä aloitteena. Periaatteessa suurimman puolueen ryhmäjohtajan eli kokoomuksen Pekka Ravin nimen pitäisi olla aloitteessa ensimmäisenä, mutta:

- Sovimme niin, että toistaiseksi jatketaan normaalia käytäntöä. Haluamme selvittää, onko täällä olemassa joitakin periaatteita tai tapoja, ja jos on, sitten tätä järjestystä muutetaan. Muuten jatketaan vaalien jälkeen syntyneellä tuloksella, Kalli kertoo.