Seurujärven mukaan Peuravuono on esimerkki Lappiin kohdistuneesta yltiösuojelusta, joka on hänen mukaansa heikentänyt viime vuosina merkittävästi kannattavan metsätalouden toimintaedellytyksiä.

Seurujärven mukaan Peuravuonon sahan toiminta tulee turvata joko Vapon tai uuden omistajan voimin.

– Aivan ensimmäiseksi vakava kysymys kohdistuu nyt Vapoon, onko yrityksessä tehty kaikki voitava sahan toiminnan jatkamiseksi. Sahan kehittämistä ja investointeja on valitettavasti tehty Peuravuonossa jo useiden vuosien ajan aivan säästöliekillä. Osasyynä tähän on varmasti raaka-ainepula, mutta toinen puoli asiassa on yhtiön oma tahtotila.

- Joka tapauksessa tavoitteena pitää olla sahan toiminnan jatkuminen tarvittaessa uuden omistajan voimin. Tällöin tulee myös huolehtia sahan kehittämisestä ja siihen liittyvistä investoinneista, joihin eri osapuolet myyjästä ostajaan sekä muihin sidosryhmiin sitoutuvat.

Seurujärvi on ollut yhteydessä Inarin kuntaan ja avannut keskustelut Peuravuonon tilanteesta myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen kanssa.