Rytminen voimistelu ja Silja Ahonen
Tällä kertaa päätettiin syventyä rytmisen voimistelun saloihin ja mannekiiniksi oli valittu Silja Ahonen, joka oli jo entuudestaan tuttu. Mun vaimo on siis harrastanut kyseistä lajia nuoresta asti jopa MM- ja EM-tasolla. Silja on vaimoni hyvä ystävä, vaikka vaimoni tosin on rytmisen voimistelun jo vuosia sitten lopettanut.
Rytminen voimistelu lajina vaatii hirvittävän määrän harjoitustunteja. Ja niin kuin tänään saatiin huomata, koulun ja urheilun yhdistäminen voi joskus karsia niitä tärkeitä tunteja yöunista.
Oli mieletöntä huomata, miten ihminen voi venyä suuntaan jos toiseen niin paljon. Taas kerran tuli huomattua myös se minkälaisia uhrauksia huippu-urheilijat joutuvat menestyksen eteen tekemään, vaikka ne ei edes tuntuisi uhrauksilta urheilijan mielestä.
- Mika
Salibandyhirmut
Hommat lähti tänään liikkeelle tutusta paikasta, eli liikuntamyllystä, missä vedin aamutreenit tuttuun tapaan. Suihku ja kamat vaihtoon, sitten olikin jo "töiden" vuoro. Samassa paikassa veti omia aamutreenejä Mikke Järvi. Säbäjätkät joutuu oikeestaan kaikki tekemään töitä, joten kaikilla ei oo mahista vetää aamutreenejä ollenkaan. Mut Mikke on saanu asiat junailtua silleen että aamutreenit onnistuu.
Oli siistiä kuunnella miten oman lajinsa huiput näkevät ammattilaisuuden ja myös oman tapansa pelata säbää. Seuraava tapaaminen oli myös mieleenpainuva. Tapaaminen oli korvakliniikalla missä Forstenin Harri oli suorittamassa "työharjoittelua". Harri tsekkas et mun korvat ja kurkku on terveitä. Oli helpotus kuulla, että kaikki on kunnossa ja pakko siihen on uskoa, kyllä Harri sen verran ammattitaitoinen oli.
Myös keittiökaupoilla tuli käytyä työpäivän puitteissa. Marcus Bollström nimittäin myy työkseen keittiöitä. Eli ihan perusrehellistä myynti- ja suunnittelutyötä. Oli mielenkiintoista kuulla, miten työpäivän jälkeen treenit kulkee ja miten rankkaa on tehdä kunnon työpäivää ja sen jälkeen treenata tai käydä matseissa.
Tuli jossain vaiheessa päivää kyllä kiitollinen mieli siitä että itellä on mahdollisuus treenata ihan kokopäiväisesti eikä tarvii rasittaa kroppaa millään muilla hommilla. Mutta kyllä se salibändykin on varmaan siihen suuntaan menossa.
- Mika
Halme 1 - Holopainen 36515
Tää ylläoleva statistiikka oli yksi lähtökohta juttuun, joka kertoi nuorten hevosharrastamisesta. Me seurasimme juuri 16 vuotta täyttäneen erittäin topakan nuoren naisen Henna Halmeen ihka ensimmäistä ravistarttia ja Hennan vierestä - tai suorastaan edestä - starttasivat muun muassa Tuomas Korvenoja, Esa Holopainen ja Ilkka Korpi. Näistä esimerkiksi Holopaisella startti oli 36515:s. Siinä on jonkin verran Hennalla kirittävää.
Mutta vakavasti puhuen nämä Hennan kaltaiset tulokkaat (tytöt tai pojat) ovat hevostaloudelle kullanarvoisia yksilöitä ja sen kaikki kokeneet ohjastajat yksissä tuumin vahvistivat. Tallien puolella alan opiskelijat ja hiljattain valmistuneet ovat jo pitkään olleet suuressa roolissa ja erityisesti nuorten naisten pitäisikin vallata isommin alaa niin ohjastajina, yrittäjinä, hevosenomistajina kuin ravialan päättäjinä. Talleilla on nyt tullut liikuttua aika paljon ja yhden päivän verran tutustuttua alan koulutus- ja ammattiinpäätymismahdollisuuksiin täytyy sanoa, että näissä nuorissa aikuisissa on tämänkin alan tulevaisuuden kasvu.
Todella harvassa muussa urheilulajissa on näin paljon "ammattilaismahdollisuuksia". Hevos- ja ravialalta ammatin löytäminen on kovalla työllä miljoona kertaa todenäköisempää kuin esimerkiksi jalkapallossa. Eikä tämä tarkoita sitä, että siivoaa talleja Vermon kulmilla 40 vuotta vaan sitä, että suomalaiset hevosenhoitajat ovat haluttua työvoimaa esimerkiksi Ranskassa tai USA:ssa ja totta kai Pohjoismaissa.
Iänikuisena tulosurheilun seuraajana ja valtavirran mukana kulkijana olen nyt onneksi saanut oppia, että raviurheilu on todellinen työllistäjä ja selkeä mahdollisuus nuorelle saada harrastuksestaan ammatti. Ja tätä en uskalla sanoa oikein mistään muusta urheilulajista.
- Riku