Keskusta maksaa vitkuttelusta, aloittaa pääkirjoitustoimittaja. Keskustan johto — myös aikanaan puoluejohtaja — pääministeri Matti Vanhanen laski pahemman kerran väärin. Virhe oli yksin se, että puolue antoi kiistanalaisen ja sen kannatusta kalvavan asian käsittelyn siirtyä vaalien alle.
Kovilla kohti hallitusta ja ympäristöministeriä ampuu keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen. Jos Hoskosen sanoman tiivistää, hän näkee jätevesiasetuksessa vain puutteita ja siksi peli on vihellettävä poikki. Hoskonen varmistelee paikkansa eduskunnassa tavalla, joka saattaa vahingoittaa hänen puoluettaan. Tätä voi arvostella, mutta keskustan johto antoi loistavat kortit hänen käsiinsä.
Asetusta on arvosteltu yli kaksi vuotta. Kritiikki on paljastanut vakavia virheitä ja sen, että valmistelussa virkakoneisto veti poliitikkoja perässään kuin kuuluisaa pässiä narusta. Näin Hämeen Sanomat.
Virta vie omiin nilkkoihin
Kuka lorottaa ja kenen kaivoon, kuuluu otsikko toimittajan Heikki Venton kommenttikirjoituksessa. Hurjimmissa puheissa on pohdiskeltu keskustalaisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen mahdollisuuksia jatkaa ministerinä. Ne lienevät hyvät, koska poliittinen asetelma lukitsee hänet hallitukseen. Kolumnisti Heikki Vento perustelee arviotaan: Paula Lehtomäki on ollut keskustan suosituin poliitikko. Hän varmisti Mari Kiviniemen nousun keskustan puheenjohtajaksi jättäytymällä pois kisasta ja tukemalla julkisesti Kiviniemen valintaa.
Lehtomäki on ehdokkaana Uudellamaalla samassa vaalipiirissä Paavo Väyrysen kanssa. Kiviniemi ei halua Väyrysestä ykkösehdokasta maan suurimpaan vaalipiiriin. Niinpä Turun Sanomien kolumnissa päädytään tulokseen, jossa keskustassa virta vie omiin nilkkoihin. Kuivin jaloin kulkee kolmas uusmaalainen. Timo Soini seuraa sivusta ja välillä vauhdittaa kannatusvalumaa perussuomalaisiin.
Syynissä Soininvaaran sosiaalipolitiikka
Sitten mielipidesivulle. Demareiden eduskuntavaaliehdokas, filosofi Thomas Wallgren arvostelee Osmo Soininvaaran uudessa kirjassaan esittämiään käsityksiä Suomen sosiaaliturvasta. Thomas Wallgren kirjoittaa: Soininvaaran esitysten varsinainen virhelähde taitaa olla vääristynyt ihmiskuva ja siitä seuraava poliittinen olettamus, ettei viime vuosien talouspolitiikasta eniten hyötyneiltä ihmisiltä voi eikä pidä vaatia solidaarisuutta.
Filosofi Thomas Wallgren esittää Hesarissa oman kantansa: jotta heikoimpien asema paranisi, sosiaaliturvan uudistusten taakse on saatava myös suurten ammattiliittojen tuki. Se ei voi onnistua niin kauan kuin lähtökohtana on uusliberaalin oikeiston vaatimus, että sosiaalinen vastuu kuuluu lähinnä vain SAK:laiselle työväestölle.
Hölmölän hommaa
Kolumnisti Matti Pitko ottaa kantaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtajan Sakari Tammisen aikomukseen lyhentää lomia pidentääkseen elinikäistä työaikaa. Vuorineuvoksella on hölmöläisen formaatti, Pitko ivaa. Hölmölässä pidennettiin mattoa leikkaamalla toisesta päästä ja ompelemalla se toiseen päähän jatkoksi. Rautaruukin vuorineuvos voisi mennä Rautaruukin valimoon seuraavan kesälomansa ajaksi töihin ja pohtia sitten lomien pituutta.
Kolumnisti Matti Pitko muistuttaa kuitenkin, että EK:n suurimpien pomojen ehdotuksia kannattaa seurata tarkasti, sillä niillä on taipumus toteutua. Kone Oy:n Antti Herlin esitti EK:n puheenjohtajana ensi töikseen, että tupot on syytä lopettaa. Ja niin ne loppuivat, tällä hetkellä miljoonajäsenisen SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on kuin varjonyrkkeilijä ilman vastustajaa.