Radio Hämeen tiistaisessa Politiikan puhemyllyssä kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen puolusti näkemystään kristittyjen pakolaisten valikoimisesta. Hänen mukaansa kristityt pakolaiset sopeutuvat muita pakolaisia helpommin Suomeen.
- Mielestäni tässä valikointiperusteluissa tulisi enemmän kiinnittää huomiota siihen, mitkä ryhmät sopivat mihinkin maahan ja missä heillä on parhaat edellytykset kotoutua. Ja yksi ratkaiseva tekijä on luontevien suhteiden syntyminen kantaväestöön. Esimerkiksi Burman ja Sudanin kristityt kiintiöpakolaiset ovat kulttuurisesti sopeutuneet hyvin Suomeen.
Ojansuu ja Heinonen eri linjoilla
Sen sijaan vihreiden Kirsi Ojansuu ja kokoomuksen Timo Heinonen tuomitsevat hädänalaisten ihmisten valikoimisen uskonnon perusteella.
- Minusta se on armotonta ja väärää. En hyväksy ollenkaan tollasta puhetta oli se sitten Ahtisaarelta tai Päivi Räsäseltä. Mun mielestä humaani oikeudenmukaisuus perustuu siihen, että ihmiset riippumatta ihonväristä, uskonnosta, etnisistä lähtökohdista tai seksuaalisesta suuntautumisesta ansaitsee täysin saman kohtelun, sanoo Kirsi Ojansuu.
- Minun mielestäni uskonnon perusteella ei saa valikoida pakolaisia. En lähtisi sille linjalle, että kristityt olisivat jollain tavalla etulyöntiasemassa vaan minä ottaisin ne lapset ja niitä perheitä, jotka ovat isoimman hädän edessä, sanoo Timo Heinonen.