Olen seurannut suurella mielenkiinnolla ja työni suomalla velvotteella kirkon ympärillä käytävää keskustelua. Kun en itse kuulu kirkkoon, niin ehkä olen hieman ulkopuolinen kommentoimaan, mutta kun keskustellaan ihmisarvosta ja muusta yleisinhimillisestä, niin siihen ei yleensä tarvi jäsenkirjaa.

Kun arkkipiispaa valittiin, niin näytti siltä, että kirkko on jakautunut kahtia liberaaleihin ja vanhoillisiin. Todellisuudessa tämä näkymä johtui vain vaalitavasta, jossa kaksi loppusuoralle päässyttä ehdokasta oli vastakkain. Oikeastaan kirkon sisällä näyttää vaikuttavan niin paljon eri suuntauksia, että niiden luetteleminen tässä olisi mahdotonta. Tästä ajatusbasaarista saa kukin kirkon jäsen poimia omansa. Yhtä suurella oikeutuksella kuin Raamattua on syytä lukea sanasta sanaan.

Kun joku kirkollinen uutinen ilmestyy YLE Turun nettisivulle, niin voin olla varma, että siihen satelee heti runsaasti kommentteja, vaikka maallikosta asia tuntuisi yhdentekevältä. Olen ihmetellyt tätä kommenttitulvaa joskus. Kenellä on aikaa naputella pitkin päivää viestejä ja varsinkin lukea joskus sadoittain aiempia kommentteja, joihin vastata. Näköjään joillakin on aikaa. Uskonasiat saavat ihmiset liikkeelle ja joskus tuntuu siltä, että liikkeelle lähtevät myös kaikkein alkukantaisimmat tunteet.

Nyt pakkaa hämmentää kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen homo- ja maahanmuuttajalausunnoillaan. Homot eivät mahdu Räsäsen kirkkoon ja parhaiten maahan sopisivat kristilliset turvapaikanhakijat. Huhhuijaa – Missä on se armo, jota kristityt sanovat vaalivansa? Missä suvaitsevaisuus? Entinen piispa Ilkka Kantola totesi Turun Radion haastattelussa, että kristitythän ovat varsin jakautunutta ja keskenään kinastelevaa sakkia, joten mitähän lahkoa tänne pitäisi tuoda.

Kun vielä muistelee, kuinka paljon kristinuskonkin varjolla on kylvetty lyijyä maailmaan, niin tuntuu siltä, että sieltä raamatusta olisi syytä poimia yhä enemmän niitä rauhan ja rakkauden viestejä. Alleviivata vielä yhteisymmärryksen merkitystä rajojen asettamisen sijaan.

Kun itselle ei ole taivaspaikkaa luvassa, niin olen pyrkinyt noudattamaan vain Arto Paasilinnan Ukkosenjumalan poika kirjassa ollutta ohjetta: Älä ole pienille paha. Silläkin pärjää ja siinä sivussa voi yrittää tehdä hyviä tekoja – ilman uskontoa.