Kankaanpään Seudun mukaan Juhantalo sanoo, ettei voi olla johtamassa kaupunkia, joka vastustaa yrityselämää ja uusia työpaikkoja.

Kaupunginjohtaja Paavo Karttusen mukaan Juhantalon ero tuli yllätyksenä. Karttunen ei kuitenkaan halua kommentoida asiaa tämän enempää.

Kankaanpäässä arvioidaan nyt, että Juhantalon eron taustalla on kiista tämän kannattamasta yrityshankkeesta. Juhantalo on ollut neuvottelemassa puunjalostusta harjoittavan yrityksen tulemisesta Kankaanpäähän. Yhtiö on luvannut aloittaa toiminnan Kankaanpäässä, jos kaupunki kunnostaa sille toimitiloja. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen maanantaina puheenjohtajan äänellä. Vasemmistolaiset ja perussuomalaiset vastustivat esitystä, josta tulee kymmenientuhansien menot.

Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja, perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti arvelee, että Juhantalo on pahoittanut mielensä siitä, että kaikki poliitikot eivät ole tukeneet hänen hankettaan. Joutsenlahden mukaan yrityssuunnitelmassa liian monet asiat ovat jääneet hämärän peittoon.

Anssi Joutsenlahden mukaan kaupunginvaltuuston pitää tutkia tarkkaan, voidaanko Juhantalolle myöntää ero.

YLE Satakunta ei ole tavoittanut Kauko Juhantaloa kommentoimaan eroamistaan.