Eduskuntavaaleista on Suomessa muodostunut ikään kuin itsestään pääministerivaalit. Vuoden 2011 vaaleissa tämä kilpailu asettuu pääministeri Kiviniemen ja valtiovarainministeri Kataisen välille. Pitäisi tapahtua ihmeitä, jos SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen nousisi tähän asetelmaan.
Erikoinen on se tilanne, että istuva pääministeri puolueineen on gallupeiden perusteella haastajan asemassa ja että valtiovarainministeripuolueen puheenjohtaja on gallup-haastettu. Keskusta ei ole ainakaan vielä halunnut ottaa haastajan asemaa.
Keskustan ja Kokoomuksen vaalityötä auttaa jatkuvuuden paine. Uutiset, että Suomi on maailman paras maa tai että kansalaisten luottamus omaan talouteensa on nyt ennätyskorkealla, puhuvat harjoitetun politiikan ja sen tekijöiden jatkamisen puolesta. Käsin kosketeltava tyytymättömyys poliitikkoja ja puolueita vastaan viittaa puolestaan puolueiden voimasuhteiden olennaisiin muutoksiin ja politiikan tekijöiden merkittäväänkin vaihtumiseen.
Keskusta ja Kokoomus voivat ottaa pisteitä harjoitetun politiikan tuloksellisuudesta. Vaalivoitto ratkeaa kuitenkin tulevaisuuden odotuksista, jopa lupauksista. Puolueiden erot koskevat oikeudenmukaisuusasioita, kuten perusturvaa, kuntien tulevaisuutta, kansalaisten peruspalveluita, työelämän uudistamista, veroratkaisuja sekä uusiutuvaa energiaa. Keskustan haasteena on erottautua näillä profiilikysymyksillä Kokoomuksen "keskusta-oikeistolaisuudesta". Myös pääministeriehdokkaissa on eroja poliitikkotyyppeinä.
Kokoomus on liukunut viimeaikaisten kannanottojensa perusteella liberaaliin ja liberalistiseen suuntaan. Se on katkonut siteitään perinteiseen konservatiiviseen arvomaailmaan. Tähän Kokoomuksen konkarivaikuttaja professori Jarmo Virmavirta viittasi Kanava-lehden syyskuun numerossa. On syntynyt tyhjiö, joka täyttyy. Keskusta on siinä jaossa mukana ilman, että sen tarvitsee muuttaa ratkaisevasti kantojaan ns. perinteisiä perusarvoja koskevissa asioissa. Tosin Keskustassakin on arvoliberaalia väkeä. Samalla on muistettava puolueen sosiaaliradikaali uudistuslinja, joka ankkuroituu tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden arvomaailmaan. Moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus kuuluvat nyky-Keskustaan.
Erikoinen tilanne voi syntyä silloin, kun huhtikuun vaalien jälkeen rakennetaan enemmistöhallitusta. On mahdollista, että hallituksen kaksi pääpuoluetta eivät yllä yhdessä sataan kansanedustajaan. Tarvitaan vakaa noin 120 edustajan muodostama enemmistö. Pulma tulee siitä, että keskisuuret puolueet ovat sulkeneet toisiaan pois mahdollisesta hallitus-yhteistyöstä. Perussuomalaiset sanovat "ei" Vihreille ja ovat nihkeitä RKP:lle. Vihreät torjuvat Perussuomalaiset. Näistä ennakkokannanotoista syntyy vaikeasti purettavia lukkoja. Tosin hallituspaikoilla on ihmeellinen voima, joka on sulattanut aiemminkin mahdottomilta näyttäviä ennakkokantoja. Niin se sulattanee hallitusasetelmia hinkuvan Soininkin, vihreistä puhumattakaan.
Vuonna 2011 alkava vaalikausi on olennaisesti ongelmallisempi kuin nyt lopuillaan oleva. Varsinkin talouden ja työelämän ratkaisuihin tarvittaisiin nykyistä vahvempi enemmistöhallitus. Äänestäjät ratkaisevat, kummanko johdolla – Kiviniemen vai Kataisen – rakennetaan vaikeisiin päätöksiin pystyvä toimintakykyinen enemmistöhallitus.