Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) totesi, että Suomessa täytyy sekä varmistaa ruoan saanti omalle väestölle että muistaa globaali vastuumme. Hänen mukaansa on helppoa yhtyä evankelisluterilaisten piispojen viimeviikkoiseen kannanottoon, jossa he kehottivat tulevaa hallitusta toimimaan köyhimpien maiden ruokaturvan ratkaisemiseksi.
Anttila pitää mahdollisena ruoan viennin merkittävää kasvua. Ministeri arvioi kuitenkin, että samalla kun viennin arvo kasvaa, myös Suomen globaali vastuu lisääntyy.
Ruoan viennistä kasvuala?
Anttila korosti, että suomalaisen ruoan vahvuuksia ovat hyvä hygieeninen laatu, harvinaiset raaka-aineet ja osaaminen esimerkiksi terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa. Anttila uskookin, että ruoan viennillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä kasvualaksi.
Anttilan mukaan Suomessa on myös hyvät edellytykset luomutuotannolle. Pienten ja keskisuurten yritysten verkostoitumista tarvitsisi Anttilan mukaan kuitenkin kehittää. Hän korostaa, että pk-yritykset tuottavat usein lähiruokaa, joka on kilpailuetu, mutta menestyäkseen paremmin yritykset tarvitsisivat yhteistyötä.
Anttila myös toivoi, että kuluttajien mahdollisuutta saada tietoa elintarvikkeiden alkuperästä parannettaisiin. Roskaruoan houkuttelevuuden vähentämiseksi tarvittasiin hänen mukaansa lisää makeisveron kaltaisia hallinnollisia toimia.
Anttila arvioi, että suomalaisen ruoan vienti voi lisääntyä merkittävästikin ilmastonmuutoksen myötä, jos ruoantuotanto vaikeutuu nykyisin vahvoilla ruoantuotantoalueilla.
Vihreät alentaisivat luomun arvonlisäveroa
Pyrkimys edistää luomu- ja lähiruokaa sai laajan tuen puolueiden ryhmäpuhujilta. Osa puhujista näki kuitenkin ongelmaksi suomalaisen ruoan hinnan.
Vihreiden ryhmäpuhuja Johanna Karimäki sanoi vihreiden esittävän, että neljäsosa julkisista elintarvikehankinnosita tulisi olla luomua vuoteen 2020 mennessä. Hän myös totesi, että kulutusvalintoja voidaan ohjata terveellisempään ja ympäristöystävällisempään suuntaan. Hänen mukaansa luomuruoan sekä hedelmien, kasvisten ja marjojen arvonlisävero tulisikin laskea yhdeksään prosenttiin.
Kokoomuksen ryhmäpuhuja Lenita Toivakka toivoi lähi- ja luomuruoan markkinoille pääsyn helpottumista. Hänen mukaansa esimerkiksi kouluruokailussa lähellä tuotetun ruoan tuotantoa voitaisiin lisätä, kun otettaisiin huomioon muitakin kriteereitä kuin hinta. Toivakka totesi epäterveellisen ruoan ja ylipainon olevan vakava uhka lasten terveydelle, ja toivoi ryhtiä ruokakulttuuriin.
Myös perussuomalaisten Pentti Oinonen kehotti lisäämään kotimaisen kalan, vihannesten ja juuresten käyttöä kouluissa. Hänen mukaansa suurkeittiöiden tulisi tehdä sopimuksia erityisesti luomua tuottavien lähitilojen kanssa.
Oinosen mukaan kotimaisen ruoantuotannon varmistaminen on elintärkeää, ja hyviä keinoja ovat pientilojen toimintaedellytysten turvaaminen riittävällä tulotasolla sekä maatilojen omatoimisen energiantuotannon kehittäminen. Suurin este suomalaisen ruoan suosimiselle on kuitenkin Oinosen mukaan sen hinta.
SDP:n ryhmäpuhuja Raimo Piirainen olisi toivonut ruokastrategiaan laajempaa tarkastelua kohtuuhintaisen ruoan saatavuuden turvaamisesta. Hän myös korosti, että ruokaan on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota merkittävien kansanterveysongelmien vuoksi.
Myös keskustan ryhmäpuhuja Pekka Vilkuna puuttui ruoan hintaan. Hänen mukaansa Suomesa on Euroopan vaikeimmat viljelyolosuhteet ja alhaisimmat tuottajahinnat, mutta kalleimmat kuluttajahinnat. Kuluttajat maksavat kaupan ylikapasiteetin ja ruoan mainonnan kustannukset kalliina hintoina ja viljelijät sietämättömän alhaisina tuottajahintoina, Vilkuna arvioi.
Kristillisdemokraattien Leena Rauhala totesi, että suomalaisen ruoan lisäarvo on maukkaus ja tuoreus, mutta kuluttaja arvostaa myös kohtuuhintaisuutta. Hän peräänkuulutti kilpailun lisäämistä elintarvikemarkkinoilla sekä pienyrityksille sellaisia toimintaedellytyksiä, että suurten ketjujen ja elintarviketeollisuusjättien rinnalle syntyisi elinvoimaisia kotimaisia toimijoita.