Kiviniemi sanoi politiikan toimittajien tilaisuudessa Helsingissä, että viimeaikainen keskustelu kirkon suhtautumisesta homoliittoihin on ollut ikävää sen tuomitsevan sävyn vuoksi.

Kiviniemi sanoo itse olevansa valmis hyväksymään sukupuolineutraalin avioliiton, mutta keskusta puolueena ei ole siihen valmis.

Maanantaina Kiviniemi arvioi, että keskustelussa kirkosta ja homoliitoista ovat korostuneet liikaa ääripäiden näkemykset. Hänen mukaansa vaalien lähestyessä kyse saattaa olla polittisesta pelistäkin.

Stubb kehottaa kuuntelemaan kirkkoa

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) toivoo, etteivät ihmiset eroaisi kirkosta kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen homolausuntojen takia.

Stubbin mukaan kirkko on instituutio, ja silloin kannattaa kuunnella sen edustajien omia lausuntoja.

- Henkilökohtaisesti olen seurannut arkkipiispa Kari Mäkisen ja Helsingin piispan Irja Askolan lausuntoja ja pidän niitä erittäin hyvinä, Stubb sanoo.

Hän puoltaa myös voimakkaasti ihmisten seksuaalisia oikeuksia.

- Minulle on erittäin tärkeää, että jokaista ihmistä Suomessa kunnioitetaan tasavertaisella tavalla.