Viimeisen viikon aikana kirkon on jättänyt pelkästään Eroa kirkosta -palvelun kautta melkein 900 henkeä Pohjois-Savossa. Näistä noin puolet on Kuopiosta. Viimeisen vuorokauden aikana eroajia on ollut yli 200.
Koko maassa viime tiistain Homoilta-ohjelman jälkeen kirkosta on eronnut noin 26 000 ihmistä. Ensimmäistä kertaa seurakuntavaaleissa ehdolla oleva kuopiolainen Laura Siponmaa ei pidä kirkosta eroamista hyvänä tapana vaikuttaa.
- Olen todella surullinen ja turhautunut siitä, että tuhannet liberaaleja kantoja edustavat ihmiset eroavat kirkosta. Nämä ovat juuri niitä ihmisiä, joiden pitäisi olla muuttamassa asioita sisältäpäin. Tämä on aivan väärä suunta, naisen kanssa parisuhteessa oleva Siponmaa sanoo.
Suvaitsevaisuutta lisättävä
Siponmaa toteaa, että kirkosta eroamiset johtavat siihen, että yhä suurempi osa kirkon jäsenistä on konservatiiveja. Hän toivoo, että kirkko muuttuisi avarakatseisemmaksi.
- Toivon kirkkoon lisää suvaitsevaisuutta. Haluan myös ehdottomasti muistuttaa, että kirkko edustaa kristinuskoa ja meidän kirkko luterilaisuutta. Näiden keskeiset asiat on pidettävä esillä. Nyt käytävä seksuaalivähemmistökeskustelu ei kuitenkaan ole niin tärkeä kuin esimerkiksi armo ja lähimmäisen rakkaus, Siponmaa sanoo.
Siponmaa harmittelee nyt käytävässä keskustelussa ja kirkosta eroamisissa sitä, että ihmiset ovat kokeneet kuulevansa kirkon kannan, kun he ovat kuunnelleet kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsästä.
- Hän on kyllä kirkon edustaja siinä missä esimerkiksi minäkin eli seurakunnan jäsen. Tämä on mielestäni hyvin valitettavaa. Toki kirkon kantakaan ei ole vielä täysin selvä ja nyt täytyy tehdä työtä sen selvittämiseksi, Siponmaa sanoo.
Kirkon otettava selvä kanta
Siponmaa sanoo, että kirkon on otettava kanta nais- ja miesparien siunaamiseen. Siponmaa toivoo, että kanta on positiivinen.
- Toivon, että siunauskaava saadaan aikaiseksi, mutta niin, että kirkosta ei ajeta ulos niitä, jotka sitä vastustavat. Kansankirkkoon on mahduttava myös niiden ääni, jotka ovat erimieltä asiasta, Siponmaa sanoo.