Ruotsalaissotilaan kaatuminen Pohjois-Afganistanissa on osaltaan kiihdyttänyt keskustelua Ruotsissa samalla kun punavihreä oppositio vaatii vetäytymistä Afganistanista. Ruotsin puolustusvoimain komentaja selvitti operaation kulkua tiistaina Ruotsin valtiopäiville ja marraskuun alussa maan hallitus päättää Afganistan-operaation jatkosta.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb toivoo Ruotsin jatkavan nykyistä politiikkaansa, varsinkin kun Ruotsi on niin keskeisessä asemassa Suomenkin kannalta. Suomalaisethan toimivat Afganistanissa Ruotsin alaisuudessa.

- Toivon, että Ruotsin politiikka jatkuu. Jos siihen tulee muutoksia, niin varmasti muutoksia katsotaan yhdessä ja siltä pohjalta edetään. Meillä on kaksi sidettä. Toinen niistä on kansainvälinen yhteisö ja sen sitoutuminen varsinkin tähän ISAF-operaatioon Afganistanissa. Toinen, ja vielä tärkeämpi on Ruotsin sitoutuminen, koska me olemme yhtä samaa kokonaisuutta, Stubb sanoo.

Suomi seuraa keskustelua tarkasti

Hänen mukaansa Suomi seuraa tarkasti Ruotsin Afganistan-keskustelua, jota ulkoministeri luonnehtii vaikeaksi.

- Totta kai me seuraamme tätä keskustelua silmä tarkkana. Olen ollut yhteydessä asiasta myös kollegaani Carl Bildtiin. Tässä yhteydessä keskusteltiin lähinnä Ruotsin sisäisen keskustelun vaikeudesta.

Ulkoministeri Stubb myöntää tilanteen vaikeutuneen, mutta vielä mennään vanhoilla päätöksillä.

-Tosiasia on se, että Afganistan on yksi vaikeimmista ellei historian vaikein kriisinhallintaoperaatiomme. Ei se tule siitä seuraavien kuukausien aikana helpottumaan, päinvastoin.

Jos tilanne vaikeutuu koko ajan, pitäisikö tätä mandaattia miettiä uudeksi?

- Tällä hetkellä en näe tarvetta sille, että uutta mandaattia haetaan.