Juuruspolvi vetosi siihen, että kaupunginhallitus päätti vastoin valtuuston linjausta aloittaa kuntalisäkokeilun ilman rajoituksia. Valtuusto päätti marraskuussa 2009 aloittaa kokeilun rajauksin, jolloin vähennettäisiin kaupungin järjestämän päivähoidon kysyntää. Juuruspolven mukaan kaupunginhallituksen päätös aiheuttaa koulutuslautakunnan talousarvion ylityksen.
Hallinto-oikeuden mukaan kaupunginhallituksen päätöksen kumoamiseen ei ole perusteita. Hallinto-oikeus toteaa, että kaupunginhallituksen päätöstä ei voida pitää valtuuston päätöksen vastaaisena pelkästään siksi, että valtuuston tarkoituksen toteutuminen on epävarmaa.
- Sen arvioiminen, ovatko kaupunginhallituksen asettamat rajoitukset sellaisia, että ne tosiasiassa vähentävät kaupungin järjestämän lasten päivähoidon kysyntää valtuuston tarkoittamalla tavalla, on etukäteen erittäin vaikeaa.
Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että tässä vaiheessa ei ole myöskään mahdollista arvioida, aiheuttaako kaupunginhallituksen päätös lautakunnan määrärahojen ylittymisen.