Anttilan sidonnaisuuksia tivasi torstain kyselytunnilla perussuomalaisten Pentti Oinonen, jota kiinnostivat Anttilan aviomiehen omistukset Raisiossa ja HKScanissa. Oinosen mukaan yhtiöt ovat suoraan tai tytäryhtiöidensä kautta mukana genimuuntobisneksessä.

- Onko teidän perheellänne omistuksia geenimuuntobisneksessä mukana olevissa yrityksissä ja jos on, miten olette huolehtineet päätöksentekoon osallistuessanne mahdollisesta jääviydestänne näiden yhtiöiden toimintaan ja osakekursseihin suoraan tai välillisesti vaikuttavissa päätöksissänne, kysyi Oinonen.

Anttila sanoi tehneensä ilmoituksen omista sidonnaisuuksistaan lain ja ohjeiden mukaan. Puolisonsa osakeomistusten hän ei katso aiheuttaneen jääviystilanteita.

- Se, että miehelläni Ristolla on 72 000 euron määrän edestä sekä HK-Scanin että Raision osakkeita, on yli 30 vuotta sitten hänen hankkimiaan ja sitä varten, että aikanaan on maataloustuotteet saatu myydyksi. Minun pöydälläni ei ole ollut näitä esityksiä, joita edustaja tässä kyseli joten en ole omasta mielestäni ollut jäävi.