Työsuojelutarkastajien toiminnan vaikeuttamisen Olkiluodossa nosti eduskunnassa esiin torstaina kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.). Hän sanoi pitävänsä häpeällisenä sitä, että Teollisuuden Voiman omistamassa paikassa estetään valtion virkamiesten pääsy paikalle kun harmaa talous ja veronkierto paisuu koko ajan rakennusalalla.
- Mielestäni on tosi käsittämätöntä haitata tällaisessa asiassa viranomaisen työtä kun he yrittävät puhdistaa alaa, ihmetteli Gustafsson.
Tapahtunut selvitettävä
- Olen kysyjän kanssa täsmälleen samaa mieltä, myönsi työsuojeluasioista vastaava Rehula.
Rehulan mielestä se, mitä keskiviikkoaamuna kello kuuden ja kahdeksan välillä tapahtui on nyt selvitettävä. Hän muistutti, että laki turvaa työsuojeluviranomaiselle mahdollisuuden ennaltailmoittamattomin tarkastuksiin. Olkiluodossa on hänen mukaansa tehty hyvin systemaattisesti työsuojeluvalvontaa työmaan alusta lähtien, niin ilmoitettuina kuin ennaltailmoittamattomina tarkastuksina.
- Se mitä eilen aamulla on tapahtunut on moitittavaa ja siitä työsuojeluviranomaiset omalta osaltaan laittaa ne prosessit liikkeelle, joita tarvis vaatii.
Tarvittaessa poliisitutkinta
Kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen (kesk) mielestä työsuojeluviranomaisten toiminnan estäminen horjuttaa luottamusta ydinvoimalan rakennuttajaa, työn laatua ja ydinvoimaloiden turvallisuutta kohtaan sekä vahvistaa epäilyjä työehtojen polkemisesta. Hänen mielestään tapahtumia ei voi katsoa läpi sormien ja työsuojeluviranomaisten on tarvittaessa vietävä asia poliisin tutkittavaksi.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ulkomaalaistarkastajat ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilaajavastuutarkastajat tekivät keskiviikkona ennalta ilmoittamatta laajan yhteistarkastuksen voimalatyömaalla. He halusivat muun muassa selvittää ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja.