Pekkarinen ihmetteli Sinnemäen ratkaisua vaatia asiapaperit tarkempaa tutustumista varten. Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajan nimitys siirtyy näin myöhempään ajankohtaan.

-Tämä tuli minulle yllätyksenä. Kyllä yleensä tapoihin kuuuluu, että kaksi minuuttia tai kaksikymmentä tuntia aiemmin kerrotaan, kun ministeri on samassa ministeriössä, Pekkarinen sanoi.

Työministeri Anni Sinnemäki ei halua perustella pöydällepyytämistään ennen perjantaita, jolloin nimitys on ilmeisesti uudelleen käsittelyssä. YLE Uutisten tietojen mukaan vihreät haluavat lisää tietoa Esa Härmälän energiaosaamisesta verrattuna muihin hakijoihin.

Pekkarinen ei pidä itseään jäävinä Esa Härmälän nimityksessä, vaikka Härmälän tunteekin. Elinkeinoministeri muistuttaa, että esittelevät virkamiehet päätyivät Härmälään. Pekkarisen mukaan Härmälä nousi ykkösehdokkaaksi johtamistaitojensa ja EU-kokemuksensa ansiosta.

Härmälä työskentelee Euroopan lannoiteteollisuusyhdistyksen toimitusjohtajana ja on aiemmin toiminut muun muassa maataloustuottajajärjestö MTK:n puheenjohtajana. TEM:n energiaosaston edellinen ylijohtaja Taisto Turunen jäi hiljattain eläkkeelle.