Suomen Gallupin Helsingin Sanomille laatima mielipidemittaus viestii kiintoisuutta. Kokoomus on taittunut lievään laskuun. Se on suurin 22.6 prosentillaan, mutta uuden puheenjohtajan kesällä valinnut keskusta on kivunnut 19.5 prosenttiin. Sosiaalidemokraatit ovat hopealla, mutta he ovat liukuneet ensimmäisen kerran alle 20:een prosenttiin tällä vaalikaudella. 19.9 prosenttia on hirvittävän vähän pääoppositiopuolueelle, jonka luulisi osaavan politiikan pajatson tyhjentämisen paremmin kuin yksikään kilpailijansa. Perussuomalaisille mitatun 10.5 prosentin realisoituminen eduskuntapaikoiksi huhtikuussa 2011 järisyttäisi.
Kokoomus on paistatellut 23-25 prosentin paahteessa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen, ulkoministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Jyri Häkämies tanssivat tähdistössä, jota eduskunnan populistinen puhemies Sauli Niinistö täydentää.
Nyt kelluu vaihtoehto, jossa kokoomuksen suksi takeltelee ja pito heikkenee. Kataisen ja kumppaneiden Venäjää vähättelevät lausumat kauhistuttavat vientiyrityksiämme. Bisnesjohtajat paikkailevat poliitikkojen särkemää. Ihmisten suuri osa vaistoaa hankaluudet.
Yleisradion Moskovan avustajan Antero Eerolan määräaikaisen työsuhteen päättyminen kokoomuksen Eerolaan suuntaaman julmistelun hetkillä herättää epäilyä sananvapauden kahlitsemisen hingusta, vaikka Yleisradio torjuu tämän. Ja kun kerää puretaan, Jyrki Kataisen Suojelupoliisin edellisen päällikön ravakka puhuttelu huokuu itseriittoisuutta. Ensi vuoden valtion budjettiin sisältyvien ympäristöverojen vaikutuksia arvaillaan. Valtiovarainministeri Katainen ei juuri noteerannut elinkeinoministeriötä, vaan runnoi tahtonsa läpi.
Tuore pääministeri Mari Kiviniemi on käyttäytynyt vakuuttavana Ruotsin ja Saksan vierailuilla. Hän hallitsee asiat ja tilanteet, on hillitty ja edustava. Vaikka Kiviniemellä on ministeri- ja kansanedustajan huomattava kokemus, julkikuva on vielä naarmuton ja kiehtova.
Eduskuntavaaleista on rummutettu kokoomuksen paraatia. Näin ei välttämättä käy. Mikäli Mari Kiviniemen tahti jatkuu, hän saattaa viedä keskustan voittoon. Pätkäpääministeriys saisi neljän vuoden jatkon. Sen toteutuminen väikkyy mutkien takana. Mielipidemittauksen anti pumppaa keskustaan intoa, joka oli hiipunut tyytymiseen toiseksi tai kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kun Mari Kiviniemi on uskottavampi esiintyjä kuin sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen, vaaliväittelyistä rakentuu Kiviniemen ja Kataisen, keskustalaisen nais- ja oikeistolaisen miespuoluejohtajan, koitos. Asetelma tukee Kiviniemeä.
Median suosiollisuus hyväilee kokoomusta. Yleisradio on päätäntävallallisesti eniten kokoomuksen miehittämä. MTV3:n nyökkäilee. Helsingin, Turun ja Tampereen sanomalehdet hellivät totutusti puoluetta. Tosin Helsingin Sanomissa väreilee tasapuolistumista.
Kirjoihin sietää merkitä kokoomussieluisten sormien työntyminen maakuntien niihin sanomalehtiin, jotka ovat talonpoikien suurten vaikeuksien yli saattelemia ja sukupolvisesti vaalimia. Savon Sanomien päätoimittajan Jari Tourusen irvileukaillaan kimmonneen Jyrki Kataisen luottotiedottajan korkeaan asemaan.
Sanomalehtien kulttuurien jyrkät muutokset, joissa historian vankat juovat ruiskaistaan piiloon 2000-luvun rapisevilla pintaväreillä, etäännyttävät ympäristöä. Ne eivät vahvista julkaisun suosiota ja arvostusta. Kepeä historiattomuus on heikkoutta. Viisas historiallisuus on vahvuutta.
Kankaan alueen kaupungille osto perusteltua
Jyväskylän kaupunginhallitus harkitsee, ehdottaako se valtuustolle Kankaan tehdasalueen hankkimista kaupungille. 25 hehtaarin läntti siirtyi eteläafrikkalaiselta Sapilta Osuuskunta Metsäliiton tytäryhtiölle M-realille 13 miljoonalla eurolla. Sappi oli aiemmin säpittänyt tehtaan ovet. 137-vuotinen teollinen taru päättyi. 150 ihmistä menetti leipäpuunsa.
Kun punnitsijat katsovat Jyväskylän tasapainoista ja voimakasta kehittämistä pitkällä sihdilla, kaukokatseisinta on käyttää lain sallimaa lunastusoikeutta. 13 miljoonaa euroa on pilkkahinta valtakunnanosakeskuksen sydämen liepeestä. Sen kaupunkikuvallinen jalostaminen edellyttää huolekasta harkintaa. Vaihtoehtoja riittää. Niitä tarjoillaan viikottain. Hyvä näin. Ideamyllyjen jauhaminen auttaa ihanteellisen mallin syntyä. Mikäli hehtaarit jäävät M-realin syliin, kokonaisvaltainen näkemys katoaa. Eurot hallitsevat harkintoja.
Jyväskylä saa sijoittamansa 13 miljoonaa euroa monin verroin takaisin, vaikka se rahoittaa oston lainarahalla. Kankaan laaja tienoo parantaa Jyväskylän vetovoimaa.
Vaajakosken ohitustie viipymättä
Vaajakosken ohituksen vaikeus on nelostien pullonkaula. Sen poistamiseen hupenee muutama vuosi parhaassa tapauksessa. Riitelemällä aika pidentyy vuosikymmeneksi tai tätä pidemmäksi. Tämä tulppaisi Jyväskylän kasvua.
Viranomaiset selvittävät peräti neljä vaihtoehtoa ohituksen järjestämiseksi. Paine tunnelin rakentamiseen on kova lähinnä ympäristönsuojelullisilla syillä.
Suomesta löytyy tunneleita ja siltoja. Molemmat toimivat. Kyse on investoinnin ja ylläpidon hinnasta ja turvallisuudesta.
Vaajakosken ohitus on tyypillinen populistisia poliitikkoja vaahtolaukkaan kiihdyttävä kohde. Kun lähi-ihmiset suosivat ymmärrettävästi tunnelia, maksoi mitä maksoi, äänestäjien suosiota lipovat ehdokkaat myötäilevät näitä tuntoja. Tunnelin puolesta taistelu ehkä otetaan pääteesiksi.
Yhteen asiaan, vaikka tunneliin, hirttäytyvistä kansanedustajista ei yleensä ole vaativien kokonaisuuksien haltijoiksi. Heidät muistetaan rivipuuhastelijoina. Heitä ei kuunnella edes vaaliteema-asiassa.
Keski-Suomi kaipaa avarakatseisia parlamentaarikkoja. Jalkojen on pysyttävä todellisuudessa. Heidän on kyettävä hankkimaan arvostus eduskunnassa, ministeriöissä ja hallituksessa.
Maakunnalle on sitä onnekkaampaa, mitä useampi edustaja omaa kyvyn valtioneuvostoon. Tilanne on kohentunut vuosikymmenien takaisesta. Nykyisistä kymmenestä edustajasta peräti neljä on edennyt ministeriksi, nimittäin Toimi Kankaanniemi, Susanna Huovinen, Mauri Pekkarinen ja Henna Virkkunen. Heidän nykykollegoissaan on muutamia yksilöitä, jotka suotuisissa tuulissa yltävät samaan.