Syy narkolepsiaan saattaa löytyä sikainfluenssasta, kertoo Ilkka. Lehden mukaan pian julkaistava yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että monet H1N1-influenssan sairastaneet lapset ovat jälkeenpäin saaneet vakavia aivotoiminnan häiriöitä.
"Tulokset asettavat Suomessakin todetut narkolepsiatapaukset uuteen valoon, sillä kohtausten voidaan tulkita olevan eräänlaisia ”jälkioireita” sikainfluenssasta tai vain tavallisesta kausi-influenssasta." Johtopäätös onkin, että rokotteen sijasta narkolepsiatapausten takana saattaa olla itse sairaus.
"Tätä on pidetty alusta lähtien yhtenä mahdollisuutena. Vielä asiaan ei voi tarkemmin ottaa kantaa, ennen kuin oma selvityksemme on valmistunut", sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Markku Kuusi.
Vaalien alla kummallisia lakeja vireille
Kauppalehden mielestä Anttila valmistelee outoa lakia. "Vaalien alla ministerit tyhjentävät pöytiään ja panevat vireille hallituskauden omituisimmat hankkeensa."
Lehden mukaan tämän hallituksen nopein on maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk), joka "on ministeriönsä normaalin virkakoneiston ohi teettämässä lakia, joka sallisi maatalouden tuottajaorganisaation muodostaa kartellinomaisia liittoutumia neuvotteluasemansa vahvistamiseksi ruokaketjussa. Laki sallisi tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden rajoittaa tuotantoaan sopeuttamiseksi ja hintatason vakauttamiseksi."
Kauppalehden mielestä maatalousministerillä olisi paljon parempikin kohde aktiivisuudelleen: liian sakea maatalouden laki- ja tukiviidakko, jonka perässä viljelijätkään eivät pysy. Lehti ehdottaa, että järjestelmää pitäisi yksinkertaistaa ja sen läpinäkyvyyttä lisätä, koska se auttaisi alkutuottajiakin paljon enemmän kuin uuden hämähäkkimäisen kilpailulainsäädännön rakentaminen vanhan päälle.
"Oman alkutuotannon tarpeesta Suomessa vallitsee sinänsä laaja yksimielisyys. Anttilan laki rikkoisi sitä ja heikentäisi lopulta tuottajien asemaa."
Suomessa on kauppapalvelut 20 miljoonalle ihmiselle
Kauppa rohmuaa, kirjoittaa Savon Sanomien eläkkeellä oleva pääkirjoitustoimittaja Erkki Ryynänen. Hän selittää sitä, että kauppa on nopeimmin kasvanut elinkeino sillä, että hyödykkeiden määrä on kasvanut, mutta eritoten katteiden kasvulla.
Ryynäsen mukaan kauppa kasvattaa neliöitä ja väkeä kaksin verroin talouskasvuun nähden ja se on mahdollista vain katteita kasvattamalla.
"Sitä ei kutsuta rohmuamiseksi, sitä kutsutaan rakennemuutokseksi. Viiden miljoonan kansakunnalle on rakennettu 20 miljoonan kansan kauppapalvelut. Ja vyörytys jatkuu."
Erkki Ryynänen ottaa esimerkin: kaupan osuus maitolitran hinnasta on jo 39 prosenttia, kun kuusi vuotta sitten kauppa sai maitolitrasta 25 prosenttia eli kaupan kate on kasvanut 14 prosenttiyksiköllä. ”Vastaava kehitys on tapahtunut monissa muissa elintarvikkeissa. Reilua, vai mitä!”
Timo Laaninen on kuin Paavo M. Petäjä?
"Mies istuu kiusaantuneen näköisenä tuolillaan Ylen A-Studion maanantaisessa haastattelussa. Hikikarpalot eivät ole kaukana, selkä puvuntakin alla on varmasti jo kostea", kirjoittaa Rami Nieminen Turun Sanomissa.
Niemisen kuvaama mies on Timo Laaninen, keskustan puoluesihteeri ja entinen Matti Vanhasen erityisavustaja. Hän vakuuttaa ohjelmassa, että Vanhasen taustajoukoissa ei tiedetty Nuorisosäätiön tuesta mitään.
"Laanisessa ja koko tilanteessa on jotain tuttua. Katkeileva puhe tulee syvältä kurkusta, kaksoisleuka tahtoo karata kuristavan paidankauluksen päälle, ryhti yrittää vetäytyä puolustusasentoon."
"Laaninenhan on kuin ilmetty Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä, joka Lahden MM-hiihdoissa sai selitellä Jari Isometsän hemohes-törttöilyä. Virsikin oli ihan sama. Tuolloinkin organisaatiossa oltiin autuaan tietämättömiä oman johtotähtensä tekemisistä."