Olin tulossa lenkiltä ja sopinut tapaamisen iltapäivälle niin, että lähden suoraan lenkin jälkeen tapaamiseen. Kun saavuin treenaamasta kotipihaan, niin kaksi minulle vierasta henkilöä istuu pihakeinussamme.

Kun menin lähemmäksi, niin toinen heistä kysyi: “Are you ms. Saarinen?”. Testaajathan ne minua olivat tulleet tapaamaan tällä kertaa Tanskasta, testeinä normaalit virtsa ja veri. Mutta verikoetta ei voi ottaa välittömästi treenin jälkeen, vaan vasta kahden tunnin kuluttua. Ongelmaksi muodostui se, että minulla oli kiire palaveriin Mäntyharjulle. En onnistunut siirtämään palaveria, joten ei muuta kuin suihkun kautta matkaan palaveriin, ja pakataan testaajat mukaan. Testaaja tietenkin seurasi koko ajan toimiani kohtaamisesta lähtien.

Sovimme, että pysähdymme ottamaan verikokeen, kun kahdentunnin määräaika on kulunut. Eli ei muuta kuin ajamaan kohti Mäntyharjua yhden pysähdyksen taktiikalla. Tuntui hassulle, kun ajoimme moottoritiellä peräkanaa: minä edellä ja testaajat perässä. Pysähdyimme näytteenottoa varten huoltoaseman pihaan. Mahtoi varmasti sivusta katsottuna näyttää aika oudolle, kun sullouduimme auton takapenkille ja testaaja otti putkilot ja neulat esiin. Kaikki onnistui kuitenkin loistavasti. Testi meni ajallaan, kuten pitikin, ja minä ehdin ajoissa tapaamiseeni.

Maanantaina saavuimme tänne Ramsauhun pitämään jäätikköleiriä. Tämä paikka on minun suosikkejani, joten odotan näitä leirejä innolla vuosittain. Käyntejä Ramsauhun onkin kertynyt vuosien mittaan jo 16. Ensimmäisenä jäätikköpäivänä tuntui aivan ihanalta päästä pitkästä aikaa lumelle hiihtämään. Sääkin suosi, sillä lunta oli riittämiin ja aurinko paistoi taivaan täydeltä. Railoista varoiteltiin, mutta kun noudatti sääntöä, ettei serpentiiniladulla rupea kurveissa oikomaan, niin on turvallista hiihtää. Ketään ei tarvinnut railosta nostella ylös. Viime vuonnahan täällä oli aivan karmeat kelit. Lunta ei ollut juurikaan ja ihmisiä tippui railoihin.

Ensimmäisen päivän toisena treeninä meillä on aina perinteinen rullahiihto“lautakasanlenkki”. Lähtöpaikka on paikalliselta sahalta ja lenkki nousee sieltä ylös hotellille. Lähdemme aina tytöt ja pojat omissa porukoissamme matkaan, mutta lenkin aikana syntyy puolestaan omia pikkuporukoita. Aikaisempina vuosina minä, Pirjo ja Virpi olemme muodostaneet oman tällaisen treeniporukan, nyt yksi oli siitä poissa. Pitää myöntää, että haikea mielihän siinä tuli.

Mutta minulla treenit jatkuu innolla kohti talvea – iloista syksyä kaikille,

Aikku