Lapin piirin eduskuntavaaliehdokkaat valitaan piirikokouksessa 3. lokakuuta. Piirikokouksessa voi nousta myös uusia kansanedustajaehdokkaita jo suostumuksensa antaneiden lisäksi. Mikäli uutta henkilöä kokouksessa esitetään, hänen suostumuksensa tarkastetaan.
Lapin piirin toiminnanjohtaja Pekka Lehto ennustaa tiivistä kilpailua äänipotista.
- Lapin piiristä tulee nyt kahdeksan ehdokasta ja Perä-Pohjolan piiristä kuusi. Tilanne edelleenkin tiivistyy, kun Hannes Manninen ja Paavo Väyrynen ovat poissa. Iso äänpotti on nyt jaossa, ja uusia ehdokkaita on tullut mukaan. Uskoisin, että keskinäinen kilpailu varmasti tiivistää kunnon kampanjan kaikille.
Kilpailu kärjistyy Rovaniemellä
Lehto muistuttaa, että Rovaniemellä on erityisiä paineita, koska viime vaaleissa rovaniemeläinen ehdokas ei mennyt läpi.
- Viimeksi Perä-Pohjolan piiristä meni läpi kaksi, ja Lapista yksi. Siinäkin saattaa tulla muutoksia, Lehto sanoo.
Perä-Pohjolassa jäsenäänestys
Keskustan Perä-Pohjolan piirissä järjestetään jäsenäänestys kansanedustajaehdokkaista viikonloppuna 17.-19. syyskuuta. Jaossa on kuusi ehdokaspaikkaa, joista kilpailee yhdeksän ehdokasta.