Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tehtäviä pyritään selkiyttämään. Keskustelua käydään kiivaasti siitä, minkä valvonta kuuluu kenellekin.

- Sekä Valvira että Fimea ovat uusia toimijoita, minkä vuoksi keskustelua tehtävistä on käytävä. Toinen asia on se, että joudumme käymään jatkuvasti keskustelua tulkinnoista, että mikä on lääke ja mikä on lääkelaite, sosiaali- ja terveysministeri (Kesk.) Juha Rehula sanoo.

Myös Fimealla nähdään selkeitä rajapintatapauksia, joista on vaikea sanoa tarkkaan kenelle toimijalle valvonta kuuluu.

- Aina löytyy sellaisia rajapintoja, että joudutaan katsomaan kenelle toimijalle valvonta kuuluu. Rajoja joudutaan määrittelemään esimerkiksi silloin, kun lääke ja lääkelaite ovat samassa lääkepakkauksessa, Fimean ylijohtaja Sinikka Rajaniemi toteaa.

Fimean siirtyminen etenee normaalisti

Kuopiossa huolta on herättänyt se, että valvonnan tehtäviä muutetaan niin, että se vaikuttaa Kuopioon siirtyvän Fimean toimintoihin. Osan Fimean tehtävistä on arveltu siirtyvän Valviralle ja loiventavan näin ollen Fimean alueellistamista.

- Täällä olen kuullut väitteitä, että alueellistamisesta pyritään rapauttamaan valvontatahojen tehtävien tarkastelulla. Minä en näe sitä näin. Mutta huolta on, joten kyllä ministerinkin pitää tarkkailla tilannetta valppaana. Mutta Fimean siirtymistä Kuopioon toteutetaan alkuperäisen suunnitelman pohjalta, keskustalainen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sanoo.

Tiloista päätetään lähiviikkoina

Tällä hetkellä Fimea työllistää Kuopiossa 15 henkilöä. Tavoitteena on, että vuoteen 2014 mennessä työtekijöitä on noin 200.

Parhaillaan Fimea toimii väliaikaistiloissa, mutta lopulliset toimitilat on tavoitteena saada vuonna 2012, jolloin Fimeassa työskentelee 70 ihmistä. Ratkaisut tilojen suhteen tehdään lähiviikkoina.

- Vielä ei ole tehty päätöstä, tulevatko lopulliset toimitilat jo olemassa olevaan kiinteistöön vai rakennetaanko Kuopioon uudisrakennus Fimealle. Ratkaisut tilojen suhteen tehdään lähiviikkoina, Rehula sanoo.