Uusin muutoksen tuomitseva kannannotto on tullut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöltä, jonka mukaan Unkarin hallituksen hanke tulee rajoittamaan merkittävästi sananvapautta.
-Jos suunnitelmaa ei muuteta, Unkarin tiedotusvälineiden itsenäisyys ja samalla demokratia ovat vaarassa, sanoo ETYJ:ssä median asemaa seuraava asiantuntija Dunja Mijatovic.
Mijatovic pelkää, että muutosten turvin tiedotusvälineitä voidaan jälleen ryhtyä käyttämään poliittisiin tarkoituksiin. Valvonta yltäisi myös internetiin ja yksityisiin tiedotusvälineisiin.
ETYJ on toimittanut kantansa Unkarin ulkoministerille Janos Martonyille.
Osa laista hyväksyttiin Unkarin parlamentissa jo heinäkuussa ja lopullisesti se pyritään saamaan läpi tänä syksynä. Medialain muuttaminen oli ensimmäisiä asioita, joihin pääministeri Viktor Orbán ja hänen oikeistolainen Fidesz-puolueensa puuttuivat voitettuaan vaalit kolme kuukautta sitten.