Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) kiirehtii Kainuun hallintokokeilun vakinaistamista. Kuopiossa alue- ja paikallishallintopäivillä puhuneen Rantakankaan mielestä kaikkia kuntia ei pidä pakottaa kaavamaisiin ratkaisuihin.

- Kainuun maakunnassa peruspalvelut on järjestetty useita vuosia maakuntapohjalta. Tämä on todettu toimivaksi ratkaisuksi, jolla on Kainuun päättäjien keskuudessa laaja kannatus. Kainuussa odotetaan nyt maakuntahallinnon vakinaistamista ja kokeiluvaiheen päättämistä, Rantakangas totesi.

Rantakangas muistutti, että eduskunnan hallintovaliokunta on omassa kannanotossaan puoltanut lain vakinaistamista. Hänen mielestään kainuulaisia pidetään perusteetta epävarmuuden tilassa, kun lakiesitys on jumittunut hallituksen sisälle.

Rantakankaan mukaan Keskusta tukee Kainuun mallin vakinaistamista ja vastaavanlaisen mahdollisuuden tarjoamista myös muille maakunnille.

- Kuntien peruspalvelujen tuottaminen tarvitsee valinnanvapautta. Kaikkia kuntia ei pidä pakottaa kaavamaisiin ratkaisuihin, hän sanoi.

Kainuu vetoaa myös Kuntaliittoon

Keskiviikkona luovutettavassa vetoomuksessaan kunnat puolustavat hallintomallia muun muassa tehokkuudella, ja sillä, että Kainuussa ei ole kasvukeskusten kaltaista riittävän vahvaa keskuskuntaa. Kainuun hallintokokeilu on ollut kuntien mukaan menestys monessa mielessä. Toimintamallien uudistamisella on saatu aikaan merkittäviä taloudellisia säästöjä. Vajaan kuuden vuoden aikana on toteutettu muun muassa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatio ja täysin uusi rahoitusmalli. Myös tukipalveluiden keskittäminen on onnistunut.

Kainuun kuntien mukaan tähän mennessä on tehty valtava työ rakentamalla sosiaali- ja terveydenhuollon sekä toisen asteen koulutuksen toimintakenttä uudelleen. Siksi on erittäin tärkeää, että hyväksi havaitun toimintamallin pysyvä jatko turvataan. Myös suunnitelmat liittää maataloushallinto, pelastuslaitos ja jätehuolto maakuntavaltuuston toimintakenttään edellyttää pysyvää lainsäädäntöä.

Hallintomalli PARASta Kainuussa

Kunnat perustelevat lain tarvetta myös sillä, että kaikkialla ei ole kasvukeskusten kaltaista riittävän vahvaa keskuskuntaa. Nekin tarvitsevat mahdollisuuden toimia tehokkaasti, tasa-arvoisesti sekä PARAS-lain tavoitteet samalla täyttäen. Kuntaliitokset eivät ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin näillä alueilla. Vetoomuksen mukaan Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän esitys pysyvästä lainsäädännöstä tukisi tavoitetteita parhaiten. Kaikkialla lakia ei olisi pakko soveltaa vaan lopullinen tarkoituksenmukaisuusharkinta jäisi joka tapauksessa valtioneuvostolle.

Lakiesitys on viivästynyt

Lakiesitys Kainuun hallinnosta on viivästynyt, koska hallintopoliittinen ministerityöryhmä ei ole vielä päässyt yksimielisyyteen lakiesityksen sisällöstä. Myös Kuntaliitto on ollut epäilevällä kannalla vakinaistamiskysymyksessä.

Hallintokokeilu päättyy vuoden 2012 lopussa.