Ruotsin luetuin blogisti on 19-vuotias tukholmalaistyttö Alexandra Nilsson, eli Kissie. Vaatteita ja juhlimista rakastavan neitokaisen tarinoita lukee viikoittain yli puoli miljoonaa ruotsalaista. Siis puoli miljoonaa! Listan kakkosena vaanii muuten Blondibella. Mikähän niitä ruotsalaisia riivaa, ja mihin tämä maailma on menossa.

Valtavan suosionsa seurauksena Kissien sivut keräävät mainostajia kuin mesi mehiläisiä. Uusimpana joukkoon liittyi paikallinen juorulehti, joka kustansi neidolle jättikokoiset silikonirinnat.

Tapsan takahuone tarjoillaan jatkossakin lupamaksun hinnalla, ilman mainostajia, ja ilman kauneuskirurgisia toimenpiteitä. En silti tunne itseäni Kissielle kateelliseksi. Jättikokoinen rintavarustus sopisi minulle mielestäni varsin huonosti.

Matkaopas

Selostin viime viikolla jalkapalloa, kahden vuoden tauon jälkeen. Tauko jätti jälkensä, sillä luontevaan rytmiin pääseminen tuntui työläältä. Pelaajat ja pallo liikkuivat nurmella pelottavan nopeasti, ja hetkittäin puheeni laahasi ainakin tavun, jopa kaksi myöhässä. Harmittaa vietävästi, mutta samalla uskon, että ruoste tuli karistettua. Tekemällä paitsi oppii, myös ylläpitää hankittuja taitoja.

Olen matkan varrella pohdiskellut selostamisen syvintä olemusta. Vertaisin sitä matkaoppaan työhön. Jokaisella meistä lienee kokemusta a) tärkeilevistä, b)suut ja silmät täyteen puhuvista, c) puujalkavitsejä suoltavista tai d) älä soita meille - mekään emme soita teille -tyyppisistä, siis välinpitämättömistä oppaista.

Niiden kokemusten jälkeen oppii arvostamaan tietojaan hienovaraisesti jakavan, kuulijan mielenkiinnon oikeaan suuntaan ohjaavan, ja kohteen, ei itseään, esille nostavan oppaan palveluja. Juuri sellainen selostaja haluaisin olla.

Lasinilkka

Törmäsin moneen mielenkiintoiseen tiedonmuruseen valmistautuessani Kiovan Dynamo - Ajax -otteluun.

Ajax voitti, kuten tunnettua, jalkapallon Euroopan cupin kolme kertaa putkeen vuosina ´71-´73. Neljäs mestaruus tuli Jari Litmasen johdolla keväällä 1995. Nimenomaan johdolla, sillä Litti oli joukkueensa ylivoimaisesti paras europelien maalintekijä kuudella osumallaan.

Ajaxin punavalkonuttua on vuosien saatossa kantanut Johan Cruyffin, Marco Van Bastenin ja Dennis Bergkampin kaltaiset pelimiehet. Siitä huolimatta seuran eurohistorian paras maalintekijä on mies Lahdesta, Jari Olavi Litmanen, 24 maalillaan. Hattua päästä.

Lahden lasinilkka, kuten eräs henkisesti murrosikäinen lehtitoimittaja Litmasta luonnehti, on peliuransa ehtoopuolella saanut kokea myös pilkkaa. Suomen futishistorian ylivoimaisesti parhaan jalkapalloilijan saavutuksia sivullisten huutelut eivät onneksi himmennä. Ne ovat maailmanluokkaa, kuten ovat miehen taidotkin.

Sambafutista

Roman Eremenko piti suomifutiksen mainetta yllä Dynamon sinivalkopaidassa. Romanista on kasvanut tärkeä palanen myös Stuart Baxterin Huuhkajia, hänen kaltaisiaan maajoukkueemme tarvitsee. Säännöllinen peliaika suurten liigojen johtavissa seuroissa kehittää pelimiehiä, jotka kaiken onnistuessa voivat toteuttaa yhteisen unelmamme lopputurnauspaikasta.

Vertailun vuoksi, ainoana pohjoismaana kesän MM-kisoissa pelannut Tanska kokosi joukkueen, jonka pelaajista neljä ansaitsi kisojen aikana palkkansa Englannin Valioliigassa, kolme Italian Serie A:ssa ja Saksan Bundesliigassa, yksi Espanjan La Ligassa ja viisi Hollannin Eredivisienissä. Loput pelasivat Tanskan hyvätasoisessa pääsarjassa.

Ymmärrän toki, että suurten jalkapallomaiden pelaajareservi on Suomeen verrattuna ylivoimainen.

Erityisesti Brasilialla on mistä valita. Muutama vuosi sitten silmiini sattui kirjoitus, jonka mukaan noin 1500, siis tuhatviisisataa, brassia pelaa jalkapalloa ammatikseen kotimaansa ulkopuolella. Valtava määrä pelaajia, joista kokoaisi seitsemänkymmentä joukkuetta! Dynamonkin paidassa taituroi neljä sambafutiksen lähettilästä.

Veikkausliigaa markkinoidaan usein lahjakkaiden nuorten, tulevaisuuden tähtien kasvualustana. Osin ehkä aiheestakin. Ajaxin kokoonpanossa esiintyi viime viikon europelissä kymmenen alle 23-vuotiasta pelaajaa. Valtaosa heistä pelaa säännöllisesti kovassa eurooppalaisessa liigassa, siis hyviä ja kehittäviä pelejä viikosta toiseen huippupelaajien hautomossa. Siinä meille kasvualustaa ja lahjakkuutta. Kateeksi käy.

Elmo

Pelasin viime viikolla pari kierrosta golfia. Hämeenlinnassa seuraani liittyi Linnagolfin tuore toimitusjohtaja, Keskitalon Petri. Kyllä, sama Elmo, joka yleisurheilun MM-kisoissa Tokiossa, yhdeksäntoista vuotta sitten, sijoittui kymmenottelussa komeasti viidenneksi pistein 8318. Tämän kesän EM-kisoissa niillä pisteillä olisi sijoittunut neljänneksi.

Pete valitteli kipeää selkäänsä, ja latasi ykkösväylän avauksensa kolmeensataan metriin. Veti hiljaiseksi.

Mies pelaa nykyään myös lätkää, HPK:n ikämiehissä. ”Isompia taklaan kunnolla, pienempiä vähän varovaisemmin.”, kuului Elmon jääkiekkofilosofia. Veikkaan, että vetää hiljaiseksi. Vastustajia.

Aktiiviuransa jälkeen Petri vieraili onnistuneesti yleisurheilulähetystemme asiantuntijana, muun muassa Atlantan olympiakisoissa kesällä 1996. Muistan ikuisesti miesten pika-aitojen finaaliin, selostajana Nandi -heimon mies, Myllymäen Mauri.

Mauri heittäytyy työhönsä aina rohkeasti, kaikkensa likoon laittaen. Niin tälläkin kertaa. Virtuoosin toinen jalka iskeytyi ahtaan selostuskopin pöydälle aidanylitysten tahdissa. Kädet viuhtoivat rytmikkäästi, ja suu suolsi kuolematonta tajunnanvirtaa. Toinen selostajamme Hoopi Hänninen katsoi turvallisemmaksi poistua. Asiantuntija Keskitalo nautti näytelmästä, rytmikkäästi hytkyen, silmät naurunkyynelistä kostuen.

Kokemisen arvoinen hetki sekin, yksi monista.

U2

Bono ystävineen sai kunnian korkata remontoidun Olympiastadionin. Bändin vanhempi, ja minulle tutumpi tuotanto, soitteli edelleen sieluni herkimpiä kieliä. Parhaiten mieleeni jäivät kuitenkin maailmanparantajan mietelauseet. ”How far is too far?” ja ”Entä, jos olemmekin väärässä?”. Niitä sopii pohdiskella.

Mietin myös miksi, nykytrendin mukaisesti, musiikki tarjoillaan valtavalla tekniikalla kuorrutettuna. Miljoonan tuuman pyörivä videotaulu, kaiken sokaiseva lasershow ja sekunnilleen suunniteltu käsikirjoitus vyöryivät silmille, ja jättivät hetkittäin itse musiikin taka-alalle.

Miettikääpä jalkapalloa, lajia, joka täyttää vieläkin suuremmat stadionit, talven jokaisena viikonloppuna, sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Rekvisiitaksi riittää kaksikymmentäkaksi paria karvaisia sääriä, ja yksi pallo. Siinä lienee urheilun ylivertainen voima. Sanovat rokkimiehet mitä tahansa.

Viiden litran kannut

Kiva, että maltoitte odottaa. Tässä niitä tulee, vastauksia. Ensin Maralle, kysymystäsi hienosäätäen: Eksoottisin selostuskokemukseni lienee Helsingin Kulttuuritalolla 90-luvun lopulla kisattu fitnessin Finnish Open. Laji ja tapahtuma, joissa silikoni on sallittu lisäaine.

Kisan liikunnallinen osuus tarjosi paljon kärrynpyöriä. Kilpailijoiden haastattelujen pohjalle rakentuva luonneanalyysi kuului myös arvosteltaviin osioihin. Keittiöpsykologin taitoni joutuivat koetukselle.

Älkää käsittäkö väärin. Arvostan ja kunnioitan kaikkia, jotka pitävät itsestään huolta, vaikkapa vartaloaan salilla muokaten, mutta pitääkö kaikessa kilpailla? Minusta ei.

Ja Hilkalle. Paljon olen saanut työssäni tehdä ja kokea, mutta yhtä puuttuu. Miesten jalkapallomaajoukkueen ottelun selostaminen arvokisoissa…, mutta sekin päivä vielä tulee. Pakko.

Lisää kysymyksiä saa laittaa, lisää vastauksia luvassa ensi viikolla.

Tällä kertaa jätän teidät syksyisellä tarinalla. Vaimoni nimittäin houkutteli minua mustikkametsälle. Lupasin lähteä, yhdellä ehdolla. Hänen pitää ensin hankkia viiden litran kannut. Meille molemmille. Vähintään sen verran pitää poimia, muuten en viitsi vaivautua.

Lähetä kysymys Tapsalle