Matkan päämäärä oli täällä Sveitsissä St. Moritzin alppikylä, jossa maajoukkueella on parhaillaan menossa yhdentoista päivän mittainen korkeanpaikanleiri.
Syksyn merkkejä on ilmassa ja maassa myös täällä Keski-Euroopassa. Meitä oli vastassa kymmenasteinen, raikkaan tuulinen ilma ja pari sataa metriä asuinpaikan yläpuolella ohut kerros lunta maassa. Enpä arvannut ottaa kotoisten lämpimien kelien jälkeen pipoa ja pitkiä kalsareita matkaan leirille, joten pitää toivoa etteivät kelit tästä enää ainakaan kovin paljoa viilene.
Leiripaikkana St. Moritz on meille uusi, ja tuo miellyttävää vaihtelua harjoittelumaastoihin. Korkeusmetrejä ainakin parin ensimmäisen treenipäivän perusteella näyttää kertyvän kiitettävästi, mm. ensimmäisessä harjoituksessa niitä tuli 995 metriä ja siihen lisäksi hotellin portaat kolmanteen kerrokseen jotta tonni tuli täyteen.
Kroppa kovilla
Viimeisen kolmen viikon aikana treenit eivät ole sujuneet aivan sataprosenttisesti. Maajoukkueen kakkosvalmentajan mukanaan tuoma voimaharjoittelu ei ole sopinut minulle toivotulla tavalla ja kropassa on tuntunut väsymystä normaalia enemmän. Itse asiassa pari viikkoa sitten olo oli niin väsynyt, että jouduin tulemaan parikin kertaa kesken kaiken lenkiltä pois, kun en kerta kaikkiaan jaksanut suorittaa harjoitusta loppuun tehokkaasti ja teknisesti oikein.
Myös lihakset ovat olleet todella tukossa ja hermotus niistä hakusessa. Voimaharjoittelu muuttuu tästä eteenpäin perusvoima-tyyppisestä treenistä enemmän lihasta hermottavaan suuntaan. Sellainen harjoittelu on tuttua vuosien ajalta ohjelmassani ja tiedän sen toimivan hyvin minulle. Tulipahan kuitenkin kokeiltua tämäkin linja ja onneksi huomattua jo heinäkuun lopussa sen toimimattomuus, joten nyt on reilusti aikaa korjata tilanne ennen talven ensimmäisiä kilpailuja.
Viime viikonloppuna kävin juoksemassa kilpaa Ruotsin puolella Kivijärvessä. Olen käynyt juoksemassa kyseisessä 12 kilometrin maastojuoksukisassa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sen vuoksi kisa toimiikin hyvänä kontrollina siihen miten kesän harjoittelu on onnistunut. Tässä tapauksessa kyse on oikeasta maastojuoksusta, nimittäin reitti kulkee pääasiassa polkuja pitkin, ja melko monessa kohtaa väsynyt ja varomaton juoksija uppoaa nilkkoja myöten suohon.
Finnkampen
Ruotsiin meni tällä kertaa voitto tässä Finnkampenissa, mutta suunnistajat sentään jäivät selkäni taakse. Ajallisesti jäin omasta ennätyksestäni melko reilusti, mutta syy tukkoiseen menoon kävikin ilmi jo yllä. Positiivisena asiana verrattuna edellisiin kolmeen viikkoon oli se, että jaksoin pitää itseäni ahtaalla tasaisesti koko matkan ajan. Kisaa edeltävä kevyt treeniviikko oli siis tehnyt tehtävänsä ja keho oli palautunut kiitettävästi pahimmasta väsymyksestä. Kisassa sain maksimisykkeenkin korkeammalle kuin mitä kaksi viikkoa aikaisemmin maksimaalisessa juoksumattotestissä sain.
Kivijärven kylä on vahvasti meänkielistä aluetta, ja ihmiset puhuvat siellä kuin ”Äkäslompolon Mauri” ikään. Kilpailujen johtaja toivotti minut tervetulleeksi lauseella: ”Jaa, met jo hunteerasimmaki, ette tuleksie tänäki vuona laukkohman kilpaa tänne”. Kisapaikalla minulla onkin todella kotoinen olo, ja tavallisesti ennen palkintojenjakoa solkkaan jo itsekin suhteellisen sujuvaa meänkieltä. Ja net priisit sielä, net on oikein fiinit, ette kannattaa tulla kauempaaki laukkohman! Kisan reittiennätys on muuten 22:n vuoden takaa ja Ruotsin maastohiihtojoukkueen nykyisen huoltopäällikön Larry Poromaan nimissä.
Ennen tätä leiriä meillä oli lähes puolentoista kuukauden tauko maajoukkueleirityksessä. Liki kymmeneen vuoteen en ole ollut kesällä niin pitkää jaksoa kotona kuin nyt olin. Voin sanoa, että nautin todella paljon kotioloissa harjoittelusta ja olemisesta, sain oikein kunnolla ladata akkuja syksyn kovaan leiritysrupeamaan. Tästä eteenpäin olemme noin pari viikkoa joka kuukausi leirillä joko Keski-Euroopassa korkean vaikutuksia hakemassa, tai ensilumilla hiomassa kynsiä alkavaan maailmancup-kauteen. Pitkän tauon jälkeen onkin ollut nautinnollista olla tutussa, kovassa porukassa taas leireilemässä. Hurtti huumori on lentänyt ja on saanut huomata ettei ole sen heikommassa kunnossa kuin muukaan maajoukkue, vaikka välillä kotona siltä onkin tuntunut.
Ps. jalkapallon pelaaminen 1800 metrin korkeudessa on huomattavasti rankempaa kuin kotona Suomessa.