- Kyllä se toki varmaan osaltaan pitää paikkaansa, Kiviniemi kommentoi Bonon arviota kehitysyhteistyöaktivismista.

Kiviniemi toimi jonkin aikaa kehitysyhteistyöministerinä Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa. Bono oli selvittänyt pääministerin taustoja ennen heidän tapaamistaan perjantaina.

Kiviniemi kertoi palaveeranneensa Bonon kanssa noin puolen tunnin ajan ennen perjantain konsertin alkua. Mukana oli myös ulkoministeri Alexander Stubb.

-Keskustelimme tosiaan ihan asia asiaa, Kiviniemi kertoi.

Tapaamisen jälkeen pääministeri jäi vielä kuuntelemaan illan konsertin, jota hän luonnehti elämykseksi.

- Bonohan on hyvin karismaattinen ja sympaattinen henkilö, Kiviniemi hymähti.