Kiviniemi on ilmoittanut vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahailmoituksessaan Vahvan keskustan tie ry:n yhdeksi tukijakseen. Kyseinen yhdistys on tukenut myös muita keskustan ehdokkaita.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajan osallistuminen Kiviniemen seminaariin nousi esille sunnuntaina Pääministerin haastattelutunnilla. Kiviniemi kiisti tiedon, että Nuorisosäätiö olisi tukenut häntä 300 eurolla vuonna 2008.

Kiviniemen mukaan Vahvan keskustan tie ei järjestänyt hänelle seminaaria kyseisenä vuonna. Edellisenä vuonna Kiviniemi oli saanut yhdistykseltä tukea.

Tieto Nuorisosäätiön osallistumisesta kyseiseen seminaariin perustui siihen, että Nuorisosäätiön toimitusjohtaja kertoi YLE Uutisten toimittajalle olleensa vuonna 2008 Kiviniemen seminaarissa. Seminaarin lipun hinnaksi hän kertoi 300 euroa.

Patentti- ja rekisterihallituksen tiedon mukaan Nuorisosäätiö oli osallistunut 300 euron hintaisella lipulla Vahvan keskustan tie ry:n seminaariin vuonna 2008.