Vastus nyt oli mitä oli, mutta sillehän me emme voi mitään. Vain omaan tekemiseen voimme vaikuttaa ja siihen me pyrimme. Oulu-pelissä otimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella käyttöön ns. helppojen virheiden tilastoinnin. Merkinnän oman nimensä kohdalle saa niin kopinnostopaloista kuin takaetenemisvirheestäkin. Myös vaihtolyöntien laittomat aiheuttavat kynän sutinaa.
Ulkopelissä kellotettiin syöttöjen korkeutta ja laskettiin niin huolimattomuus- kuin varmistusvirheitäkin. Konkretiaa siis. Raakaa totuutta, joka ei anna tilaa selittelyille. Toisaalta avaimia aukomaan ne jumittuneet lukot, jotka ovat aiheuttaneet sisäpelimme ongelmat ja nihkeyden.
Jos ei tiedä, mikä mättää, vaikea sitä on korjatakaan. Mutta nyt kenellekään ei jää epäselväksi se, mikä menee vikaan. Tilastot eivät valehtele, vaikka eivät tietenkään kerro koko totuuttakaan. Mutta meille tällä hetkellä pelin parantamiseen on hyvä tietää, missä pelilliset pullonkaulat sijaitsevat, jotta voimme alkaa niitä putsailemaan ja se on tämän tilastoinnin tarkoitus.
Edessä on mielenkiintoinen viikko. Tiistaina ottelu Raumaa vastaan vieraissa. Vieraspeliin valmistautuminen on joukkueen etenijöille hiukan normaalista poikkeava, sillä ennen aamutreenejä 7 pelajaamme suuntaa yhteistyökumppanimme Likesin (Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö) tiloihin kehon analyysitesteihin. Testissä tutkitaan tarkkaan esim. pelaajan lihastasapaino. Muuten vieraspelipäivä kulkee normaalisti.
Tiistain ohjelmamme:
klo 9.30 – 10.30 Likesin testit
klo 10.30 – 11.30 oma aamuharjoitus
- kaikki tekee hyvän verryttelyn. Sen jälkeen osa tekee lajia ja osa käy punttilla
klo 11.45 bussi startaa
klo 11.55 ruokailu
klo 12.30 jatketaan matkaa + palaveri omasta sisäpelistä + Rauman ulkopelistä
klo 12.50 - 14.30 lepoa
klo 14.30 kahvitauko
klo 14.50 – 15.20 palaveri Rauman sisäpelistä + omasta ulkopelistä
klo 15.20 - 16.15 omaa keskittymistä peliin bussissa
klo 16.15 saapuminen kentälle + kopissa varusteiden vaihto
klo 16.45 alkuverryttely alkaa
klo 17.40 koppiin keskittymään alkuverryttelyn jälkeen
klo 17.50 pelinjohtajan viimeiset sanat ennen peliä ( vastustajan kokoonpano + sen vaikutukset sovittuihin asioihin)
klo 18.00 peli alkaa
Pelin loputtua jokainen pelaaja käy kopissa vaihtamassa lämmintä vaatetta päälleen + tankkaa palautusjuomia / muita palautumista edistävää ruokaa. Tämän jälkeen alkaa n. ½ tunnin kestävä loppuverryttely, joka tehdään valmentaja Rinkisen tarkan suunnitelman mukaan.
Noin tunti pelin jälkeen lähdemme syömään paikalliseen ABC:hen. Kun kotimatka alkaa, niin käymme pelin positiiviset ja parannettavat asiat lävitse joukkueena. Sen jälkeen alamme keskittyä perjantain kärkikamppailuun.
Perjantaina hurjassa alkukauden vireessa oleva Porin Pesäkarhut saapuu sarjajohtajana Hippokselle. Pori on aloittanut kauden erinomaisesti ja on hienoa päästä näkemään porilaisten peliä. Meitä on usein kuultu syytettävän ylimielisyydestä vastustajaa kohtaan. Ehkä se omaan peliin keskittyminen ja ulkopuolisten asioiden poissulkeminen aiheuttaa sen, että annamme helposti sen vaikutelman.
Mutta kyllä me arvostamme vastustajia. Emmehän me muuten voisi testata taitojamme ja haastaa itseämme ellei olisi Sirpa Pollaria, joka pistää myllytyksellään kaaripelimme ja sisäpelimme sekaisin. Ellei olisi Henna Kytösalmea, joka lyönneillään opettaa, miten kolmospuolella kannattaa sijoittua, jotta kolmospuolen raja-, luukku- ja jatkepommit voidaan napsia pois.
Petojussien kärki on tällä kaudella pistänyt meidät tosissaan kehittämään vaihtotilanteen pelaamistamme, koska ne mokomat kiitävät pesänvälejä sellaisella nopeudella, että jokainen sekunninkymmenysosakin mikä on otettavissa pois on otettava pois, jos meinaamme tehdä paloja vaihtotilanteissa. Sama kyllä pätee kotiutustilanteeseenkin. Sijoittumiset on pistettävä puolen metrin tarkkuudella kuntoon. Ja ajoitusten on oltava just eikä melkein kohdillaan. Haastavuudessaan erittäin ihanaa.
Ja nyt sitten on vastaan tulossa Pori. Pori on tehnyt juoksuja liukuhihnalta ja vähän ylikin. Ulkopelimme on kohentunut, mutta parempia mittareita tarvitaan eikä parempaa testiä pelimme tasolle voi tarjota kuin Pori. Joten innolla odotamme Viitalan Emmiä, Kärkkäisen Kaisaa, Kuusiston Heidiä ja Hirvikosken Hannaa Hippokselle. Meidän pitää kehittyä ja nämä neidit varmasti pystyvät antamaan juuri tarvittavan oppitunnin.
Tervetuloa katsomaan, miten satakuntalaisten testeissä pärjäämme.
Kirittäret 2010