Lyhyesti: heinäkuu reenattiin kovaa ja koitettiin löytää avaimia pelin tukkoisuuden ja heilahtavuuden aukaisemiseen. Tilastoimme virheitä ja analysoimme pelillisiä pullonkauloja, jotta saisimme konkreettista ja raakaa tietoa siitä, missä peli takkuaa pelkän ”musta tuntuu” harmaan mitäänsanomattomuuden keskellä seisoskelun sijaan. Kopinnnostovirheitä, takaetenemisvirheitä, lyöntivuorojen erittäin huonoihin kohtiin päättymisiä, vääriä lyöntivalintoja moninaisissa tilanteissa, ulkopelissä kiinniottovirheitä, heittovirheitä..
Lista on aika pitkä ja selittää sen, miksi yksittäisen pelinkin sisällä tasomme ailahteli suuresti. Hyvän ja huonon suorituksen välinen tasoero oli liian suuri. Ja se olisi korjattava, jos meinaisimme tällä kaudella taistella edes välierissä voitosta. Kaikki turhat virheet olisi karsittava pois. Peliin olisi saatava laatua. Suorituksiin tasaisuutta ja suoritusvarmuuteen jatkuvuutta. Korjaamalla yksittäisen pelaajan yksittäisiä suorituksia ja niiden laatua ja tasaisuutta lopputulemana ei voisi olla muuta kuin kokonaisvaltainen pelin paraneminen. Ja kun se saataisiin hoidettua kuntoon, voisimme keskittyä niihin marginaaleihin, pelin pieniin nyansseihin, hienosäätöihin ja erityisasioihin, joilla olisi mahdollista kammeta välieriin ja ehkä jopa finaaleihin asti.
Otimme runkosarjassa takkiin kaikilta päävastustajiltamme. Pori vei runkosarjan näytöstyyliin ja me saimme pitkästä aikaa taistella runkosarjan loppuun asti, jotta saisimme hyvän sijoituksen ja kotiedun mahdollisiin välieriin. Toisaalta se oli hyvä juttu. Joukkueemme tarvitsikin pientä henkistä latausta ja sen keskellä pelaamista, jotta asioiden todellinen fokus ja siihen kaikkensa pistäminen selkeni. Hoidimme homman tyylikkäästi ja tunne siitä, että homma alkaa olla hallussa, vahvistui.
Ja tapahtuihan tässä välissä sekin, mitä niin monet ovat kauden aikana pelänneet, toivoneet, ennustaneet ja jotku satavarmaksi tienneet, nimittäin Niina Rinkinen teki paluun joukkueeseemme. Niki pelasi ensimmäisen pelinsä Viinijärveä vastaan 4.8. ja vielä tiistaina 3.8. puoli tuntia ennen reenejä kukaan ei ollut varma siitä, tulisiko hän pelaamaan vai ei. Mutta pesäpallo voitti ja Niki ilmestyi mailan ja räpsän kanssa Hiltonille. Yksi reeni ja sitten peliin. Aika kova pesäpalloilija. Tosin kunto ja voimaominaisuuksiltaan Rinkinen ei” omatoimitreenaamisensa” ansiosta muille tasoitusta anna. Ja lajitaidothan eivät noilla pohjilla mihinkään häviä.
Olemme voittaneet takatilanteet yhtä vaille kaikissa runkosarjamme peleissä, joten tilanteiden rakentelusta pelimme ei ole ollut kiinni. Mahdollisuuksia voittojuoksujen tekoon on ollut koko kauden riittävästi. Tasaisuus ja laatu kotiutuksissa on ollut ongelmana ja sitä puutetta paikkaamaan tarvitsimme lyöjäjokerin ja siihen rooliin saimme Nikin ”houkuteltua” mukaan. Sitten Tolosen Tiina loukkaantui ja luonnollista oli, että Niki palasi ulkokentälle, koska hänen ”oma paikkansa” vaati tuuraajaa. Ja homma on pelittänyt hienosti siitä lähtien. Varmasti tämä ratkaisumme herättää paljon keskustelua, mutta eipä ole ensimmäinen kerta historiamme aikana, kun niin tapahtuu. Ja kyllähän aiheesta saisi monenmoista mielipidettä ja näkemystä ihan kunnon väittelyksi asti oman päänkin sisällä synnytettyä, mutta ehkä kuitenkin tärkeintä naispesäpallolle on, että Superpesiksessä pelaa valtakunnan parhaat naispesäpalloilijat ja Niina Rinkinen on yksi heistä. Siihen kenellekään ei pitäisi olla mitään sanomista.
Nyt on takana erittäin hyvä ja opettavainen puolivälieräsarja Raumaa vastaan. Rauma pelasi hyvin ja antoi meille vastuksen, jonka halusimmekin. Tarvitsimme vastustajan, joka ei päästä meitä helpolla. Vastustajan, joka ei anna mitään ilmaiseksi vaan pelaa hyvää pesäpalloa niin sisällä kuin ulkonakin. Meillä kun on sellainen harmillinen ominaisuus, että jos mahdollista, niin teemme asiat vain juuri niin hyvin kuin tarvitsee. Jos vain suinkin on mahdollista, niin vaivumme lähes horrokseen ja odotamme, että homma hoituu kunhan nyt vähän sinne päin edes pelaa. Raumaa vastaan tämä ei olisi riittänyt ja se oli erittäin hyvä asia.
Jouduimme vaatimaan itseltämme koko ottelusarjan ajan hyvää ja laadukasta pelaamista niin sisällä kuin ulkonakin. Meidät oli pakotettu keskittymään laadukkaisiin suorituksiin ja tekemään parhaamme. Kaaripelin piti olla koko ajan hereillä ja olla valmiina niin tolppaan, pidätettyyn, nopeaan syöttöön kuin taktisiinkin. Ulkopelissä jouduimme välillä miettimään, miten pelaamme pois lyhyitä vaihtolyöntejä nopeille etenijöille ja miten sitten vaihdamme syvyyksiä kun odotettavissa on kovia vaihtolyöntejä ei-niin-nopeille etenijöille. Jouduimme pohtimaan ja miettimään, miten ulkopelaajien etäisyydet, sijoittumiset sekä yhteistyö sujuisi niin, että saisimme etenijälle minimaalisen vähän aikaa edetä, lyöjälle mahdollisimman vähän tilaa omille vahvuuksille ja itsellemme maksimaalisen hyödyn etenijän matkaan ja aikaan nähden voittaa tilanne ja tehdä palo. Samoin pohdimme, miten saisimme hyödynnettyä lukkarin parhaimmillaan pelin tukahduttavan tolpan omaksi eduksemme ja kääntäisimme sen tuoman ajallisen edun vahvuudeksemme. Loimme peruspelin prinsiipit ja kehitimme taktiikan, jota noudatimme ja otteemme olivat rauhallisia ja hallittuja. Tiesimme, mitä teimme.
Rauma oli erittäin hyvä vastus varsinkin kun seuraavana vastassamme on Lapua. Molemmilla joukkueilla on samoja vahvuuksia ja pelillisiä ominaisuuksia. Lapua on astetta parempi kaikessa ja niin myös meidän pitää olla. Ihanan haastavaa. Syksy on saapunut. Pesäpalloilun antoisin aika on käsillä.