Valtiovarainministeriössä ja pääministerin esikunnassa kehitelty idea eläkeiän nostamisesta kahdella vuodella ponkaisi julkisuuteen viime vuoden helmikuussa, kun profiilin nostoa etsinyt silloinen pääministeri Matti Vanhanen kertoi keksineensä asian Rukan lumilla.
Hallitus kirjasi eläkeiän nostotavoitteen puolivälin ohjelmaansa ja myrsky oli valmis.
SAK etunenässä palkansaajajärjestöt nousivat eläkekapinaan ja suurten mielenosoitusten pelossa hallitus taipui siirtämään eläkeiän nostohaaveet kolmikantaiseen valmisteluun.
Umpikujan jälkeen hallitus keväällä hautasi eläkeiän nostoajatukset mammuttimaiseen kasvu- ja työllisyysohjelman valmisteluun. Yksi kuudesta työryhmästä sai pöydälleen työurien pidentämisen.
Linjapuheessa heti valintansa jälkeen keskustan uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi tarjosi yhteistyötä myös opposition suuntaan.
MTV3:n ja Porin kaupungin järjestämän Suomi-Areenan puoluejohtajakeskustelussa Timo Haapalan tenttaama Kiviniemi valotti tulevan seminaarin tarkoitusta.
- Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteisesti asettamat työryhmät saavat työnsä valmiiksi elokuun alkupuolella ja silloin järjestetään keskustelutilaisuus ei ainoastaan opposition vaan kaikkien yhteiskunnan tahojen kanssa. Silloin voidaan ottaa kantaa näihin esityksiin, Kiviniemi kertoi.
Aamupäiväseminaarille on varattu aikaa kolme tuntia. Kasvuohjelmaa esittelevät alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, ministeri Antti Tanskanen ja Sari Baldauf.
Kommenttipuheenvuorot on pyydetty professori Bengt Holmströmiltä ja suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtajalta Jutta Urpilaiselta.
SDP pyrki keväällä saranapuolelta mukaan kasvuohjelman valmisteluun. Urpilainen ei kuitenkaan tyrmää yhteistyön kättä.
- Minusta se on hyvä lähtökohta, että yhteistyötarjoukseen on nyt tartuttu ja tällainen seminaari järjestetään. Menen sinne hyvillä mielin ja odottavaisena kuulemaan, mitä pääministeri meille kertoo hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyön tuloksista. Vielä on vaikea lähteä ottamaan kantaa, mihin tuo seminaari johtaa. Sen arvioinnin paikka on vasta seminaarin jälkeen, Urpilainen sanoo.
Kasvu- ja työllisyysohjelman esitykset päätyvät tulevaan vaalikeskusteluun ja toimenpiteet jäävät seuraavan hallituksen huoleksi.