Komission virkamiehet ovat jo hiljalleen aloitelleet Unionin seuraavan rakennerahastokauden eli vuosien 2014 - 2020 tukijärjestelmien valmistelua. Ensimmäisiä linjauksia on luvassa syksyllä. Talouskomissaarilta tulee rauhoittavaa viestiä keskipohjalaisviljelijöille.

- Sanoisin, että maatalouspolitiikka ja tukijärjestelmät kaipaavat uudistuksia, mutta ne toteutetaan ennemminkin evoluution kuin revoluution periaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että maatalouspolitiikassa edetään asteittaisten uudistusten kautta eikä millään kertarytinällä.

Kaveri sai komissaariin piipahtamaan kaupungissa

Unionin yksi merkittävimmistä talouspolitiikan vaikuttajista, Euroopan komission talouskomissaari Olli Rehn piipahti tiistaina Kokkolassa.

Romahtamaisillaan olleen euron pelastusoperaatio ei ollut jättänyt komissaarille aikaa pohtia suhtautumistaan kotimaan presidenttigallupeihin. Helsingin Sanomien viikonlopun gallupissa Rehn oli kakkosena kymmenen prosentin kannatuksella, heti kokoomuksen Sauli Niinistön jälkeen.

- Tasavallan presidentin tehtävä on niin merkittävä, että ehdokkuuteen ei kannata ottaa kantaan lonkalta ja hötkyillen, Olli Rehn totesi kysymykseen kiinnostuksesta asettua Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Maanosan talouden kehitykseen Rehn oli tyytyväinen. Kreikkaa varten perustetusta 500 miljardin euron vakuusrahastosta ei ole tarvinnut käyttää senttiäkään. Kreikka on tehnyt komission sille määräämät uudistukset ja talouden käänne on tapahtunut.

Avoin kilpailutalous on selviämässä nousuun. Vain parin vuoden syöksy saattoi monen maan julkisen talouden alijäämän yli EU:n salliman kolmen prosentin. Tämä merkitse sitä, että avoimen talouden aloittaessa nousua julkisen talouden on valmistauduttava paikkaamaan syöksyn aikana syntyneet vaurioita.

- Nyt, kun nousu on lähtenyt käyntiin, valtion, kuntien ja kuntayhtymien pitää varautua leikkaamaan menojaan jo ensi vuoden alusta lähtien. Pitää rakentaa pitkäjänteinen ohjelma, jolla korjaukset tehdään, Rehn neuvoi, muta ei neuvonut, mistä pitäisi säästää.

Komissiolle Eurooppa näyttäytyy maakuntien Eurooppana. Maakunnilla ei ole kaikkialla talousvaltaa, mutta alueiden kehittäjän vastuu. Piskuisella Keski-Pohjanmaallakin on tulevaisuus, vakuutti Olli Rehn.

- 70.000 asukkaan maakunta ei poikkea muista maakunnista, Rehn antoi tunnustusta vierailumaakunnalleen.