Päivi Räsänen muistuttaa, että tilastojen mukaan pikavippien ottajat velkaantuvat usein hallitsemattomasti. Hänen mukaansa kohtuuttoman korkeakorkoiset luotot ja velkaongelmat kerääntyvät etenkin tietyille nuorille aikuisille.

- Pikaluottotoiminnassa käytännössä kerätään voittoja ihmisen heikkoutta hyväksikäyttäen. Tutkimuksen mukaan yli kolmasosa ottaa pikaluoton päihtyneenä. Vuosikorot voivat yhä nousta huikeisiin satojen tai jopa tuhansien prosenttien suuruusluokkiin, Räsänen toteaa.

Räsänen vaatii hallitusta kieltämään pikavipit, sillä hänen mukaansa melko tuoreet tiukennukset luottojen myöntämisessä eivät riitä torjumaan ongelmia. Vuoden alusta asti pikavippejä ei esimerkiksi enää ole saanut maksaa yöaikaan.

Tilastokeskuksen mukaan vippejä myönnettiin toissa vuonna yli 180 miljoonan euron arvosta. Taloustutkimuksen kysely kertoo, että yli 80 prosenttia suomalaisista kieltäisi pikavipit kokonaan, kuten myös Kuluttajaliitto.