- Pronssimitalilla se alkoi, minulla on siis varsin lämpimät muistot Kajaanista, nykyinen europarlamentaarikko muistelee hymyillen Kalevan Kisojen avauspäivänä torstaina. Samalla hän seuraa silmä tarkkana naisten 10 kilometrin kilpailua reitin varrella yleisön joukossa, kun muut kutsuvieraat istuvat muutaman sadan metrin päässä VIP-katsomossa. Kun kilpailijat kiertävät oman lenkkinsä kohdalla olevaan kaarteeseen, Essayah kannustaa kilpailijoita kuuluvalla äänellä, antaa ohjeita sekä suomeksi että ruotsiksi.
- Kyllä tulevaisuus näyttää ihan hyvältä, nuoret kasvavat muutamassa vuodessa myös kansainväliseen mitalikuntoon.
Essayah arvostaa Kalevan Kisoja myös "lajiniilojen" kohtauspaikkana.
- Täällä kohtaa paitsi aktiiviurheilijoita myös entisiä lajikumppaneita. Täällä kokoontuu myös se väki, joka tekee talkoovoimin pimeät talvet arvokasta valmennus- ja muuta seuratyötä.
Urheilijalle Kalevan Kisat on kova juttu
Kajaanissa kilpailevat lajiensa kaikki huiput mestaruuksista ja lisäksi myös Suomi-Ruotsi -maaottelun edustuspaikoista. Essayahin mielestä hyviin kisoihin riittäisi vähempikin panos.
- On hieno juttu, että valmennusjohto on linjannut Kalevan Kisat näin tärkeäksi näyttöpaikaksi. Minun mielestäni jo pelkästään suomenmestaruus olisi riittänyt panokseksi, urheilijalle Kalevan Kisat on aina sellainen paikka, jossa halutaan näyttää oma taso.
Essayah viittaa siihen, että monessa lajissa Barcelonan EM-joukkueen ulkopuolelle jäi kovia kilpailijoita, joilla on Kajaanissa revanssin paikka.
- Esimerkiksi miesten keihäässä kotimaahan jäi sen verran kova haastajajoukko, että täällä nähdään varmasti kovatasoinen kilpailu.
Ensimmäiset SM-mitalit ratkottiin Essayahin leipälajissa
Kajaanin Vimpelinlaakossa järjestettävien Kalevan Kisojen ensimmäinen suomenmestari on Oripään Vesaa edustava Anne Halkivaha. Hän otti mestaruuden naisten 10 kilometrin kävelyssä. Toiseksi käveli Tiina Muinonen ja kolmanneksi sijoittui Mikaela Löfbacka.
Heillä on kuitenkin vielä pitkä matka Essayahin saavutuksiin, eli 18 ulkoratojen suomenmestaruuteen, maailmanmestaruuteen, euroopanmestaruuteen ja niin edelleen.
- Jostain se ura alkaa. Kajaanista ja Kalevan Kisoistahan se minunkin arvokisamitaliketjuni aukesi.