Ministerit käsittelevät torstaina tuoretta selvitystä keskipohjalaisten kielellisten oikeuksien toteutumisesta valtion aluehallinnossa. Virkamiesselvityksen mukaan ne toteutuvat parhaiten eteläisten aluehallintoviranomaisten kanssa.

Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksista vastaava ministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ei ole vielä ehtinyt perehtyä selvitykseen. Hän sanoo, että haluaa tutustua siihen perusteellisesti ennen kuin asia etenee. Pekkarinen arvioi, että ministeriryhmä käsittelee Keski-Pohjanmaan tilannetta uudelleen elokuussa.

Mari Kiviniemen (kesk.) siirryttyä pääministeriksi ministeriryhmän puheenjohtajaksi nousi uusi hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.). Tölli johtaa kokousta ensimmäisen kerran torstaina.

Keskusta haluaa yhä siirtää Keski-Pohjanmaan pohjoisten aluehallintoviranomaisten yhteyteen.