Todellisuudessa vain yksi voi voittaa, kolme voi saada mitalin ja jonkun on vain oltava viimeinen… Miksi joku onnistuu ja toinen epäonnistuu? Miltä urheilijasta tuntuu tehdä lukematon määrä työtä urheilun eteen jääden tavoitteesta? Miltä tuntuu jatkaa kovaa treeniä epäonnistumisen jälkeen? Kuka kannustaa silloin kun urheilija ei onnistukaan? Visaisia kysymyksiä?
Olemme Taistelutovereina onnistuneet ja epäonnistuneet. Olemme tehneet paljon töitä ja saaneet hienoja onnistumisen tunteita, mutta olemme myös tehneet pitkää ja määrätietoista työtä ja saaneet kokea epäonnistumisen tunteita… Urheilija elää vahvasti tunteilla, onnistumisen riemu on vallaton, mutta taas epäonnistumisen hetkellä tuntuu mustalta, tai oikeastaan todella mustalta!
Pitääkö urheilussa ajatella aina vain kilpailujen tulosta? Jos onnistut olet sankari isolla S:llä ja jos epäonnistut olet vain joku… kuulostaa raa'alta… mutta on totta! Milloin ihminen tarvitsee enemmän olan taputuksia, ilon vai surun hetkellä?
Sveitsin Luzernissa käydyt maailmancupin kilpailut eivät menneet haluamallamme tavalla, ei sitten lainkaan. Edellisten kisojen jälkeen tehtiin iso määrä hommia ja hiottiin tekniikkaa sekä fysiikkaa. Mieli oli korkealla, ja oli mukava tavata kovat kilpasiskot. Kisat lähtivät hyvin käyntiin, mutta sitten oli vain huomattava, että toiset menevät kovempaa… Annoimme kilpailuissa kaikkemme, hävisimme silti… Oma tavoitteemme ei täyttynyt ja lopputuloksissa luki 14. FIN. Yksi asia lohduttaa, meitä on veneessä kaksi; toinen tietää tasan tarkasti miltä tilanne tuntuu!
Suomessa soutu on pieni laji, mutta maailmalla se on yksi eniten väkeä keräävistä urheilulajeista. Luzernin maailmancupissa oli mukana n. 900 soutajaa 54 eri maasta, mikä on kaikkien aikojen suurin määrä soudun historiassa! Soutu siis kerää kansan yhteen. Perjantain startit pyörivät klo 8.00-20.08 välisellä ajalla, 6 minuutin lähtöväleillä ja ainoastaan tunnin tauolla päivän aikana. Siinä on koetuksella tuomarien päät sekä lähtöponttooneilla veneen kiinnipitäjien kourat.
Soutajien päätä koetellaan radalla tiukissa kamppailuissa sekä ahtailla varikkoalueilla jossa silmien täytyy olla myös selässä. Onneksi kyse on myös ”herrasmieslajista” , jossa on kohteliasta auttaa apua tarvitsevaa sekä huomioida muut vesillä liikkuvat venekunnat.
Taistelutoverit suuntaavat katseensa nyt viikon mittaiselle ”kesälomalle”. Nähdään ja kuullaan =)
Minna ja Sanna