Eerolan mukaan monet rakennukset ovat kuin sodan jäljiltä. Kaduilla lojuu autonhylkyjä, taloja on poltettu ja käytännössä kaikki kaupat on ryöstetty. Elintarviketilanne on huono, eikä avustusjärjestöjä näy. Uzbeekkien mukaan ruoka- ja lääkeapu ei ole tavoittanut heitä, vaan apua on jaettu etupäässä kirgiiseille.
Etniset ryhmät syyttävät toisiaan tilanteen kärjistymisestä. Uzbeekkien mukaan maan armeijan toimet eivät ole olleet riittäviä tilanteen rauhoittamiseksi. Kirgiisit puolestaan syyttävät uzbeekkeja separatismista.
Otunbajeva: Jopa 2 000 kuollutta
Mellakka-alueella vierailevan väliaikaisen presidentin Roza Otunbajevan mukaan väkivaltaisuuksissa on saattanut kuolla jopa 2 000 ihmistä. Otunbajeva sanoi, ettei viralliseen uhrilukuun ole laskettu mukaan niitä, jotka on haudattu heti kuolemansa jälkeen. Muslimiperinteen mukaan kuolleet tulee haudata vielä samana päivänä ennen auringonlaskua.
Virallisten lukujen mukaan väkivaltaisuuksissa on menehtynyt yli 200 ihmistä. Monien tarkkailijoiden mukaan todellinen uhriluku voi olla lähes1 000.
Kotinsa on joutunut jättämään ainakin 400 000 ihmistä. Luku on noin puolet siitä uzbeekkiväestöstä, joka asui alueella ennen väkivaltaisuuksien puhkeamista viime viikon lopulla.