Muukkosen tavoitteena on mm. korottaa perusturvaa.
- Poliittisessa tavoiteohjelmassa on linjattu perusturvan yhtenäistäminen ja korottaminen 750 euroon. Tällä hetkellä ensisijaiset etuutemme ovat jääneet jälkeen, ja liian moni suomalainen putoaa liian helposti toimeentulotukiluukulle. Järjestelmän hajanaisuuden vuoksi ihmisiä pompotellaan luukulta luukulle, ja tähän täytyy saada muutos, Muukkonen toteaa Kansan Uutisten kyselyssä.
- Leipäjonot ovat suomalainen häpeäpilkku. Niiden piti olla ohimenevä ilmiö 90-luvun laman kourissa, mutta vuonna 2010 kotikaupungissani Turussa on edelleen uskomattoman pitkät leipäjonot. Tulen esittämään puoluekokouksessa lisäystä tavoiteohjelmaan, että lähdemme tavoittelemaan leipäjonojen poistamista perusturvaa korottamalla. Tämä on mielestäni ihmisoikeuskysymys, Muukkonen jatkaa.
Muukkonen on myös vahvistettu eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kärkiteemoina tuleekin olemaan peruspalveluiden tilanne ja tulevaisuus 2000-luvun Suomessa.