- Jotakin stadissa oli tapahtunut, jotain p:tä, politiikkaa. Emmä tiedä, siellä oli iso kokous jossain.
Näin kommentoi 15-vuotias Mikko Lahdessa pidettyä keskustan puoluekokousta, jossa Mari Kiviniemi valittiin puoluejohtajaksi. Työsarkaa on, että Kiviniemen nimi yhdistettäisiin tulevaan pääministerin tehtävään.
- Ai mä luulin, että se on joku kirjailija.
Parikymppiset Kati ja Pauliina ovat sitä vastoin kartalla Kiviniemen valinnasta.
- Minun mielestä se on upeeta, että Suomeen tulee toinen naispäämininisteri.
- Joo, siis nimenomaan tasa-arvon kannalta on hienoa.
Katilla ja Pauliinalla ei ole erityisiä odotuksia Kiviniemeltä, vain vallitsevan taloustilanteen korjaamiseen halutaan toimia.
Viikonloppuna puoluekokouksen piti myös muun muassa kokoomus, jonka yllätyslinjauksen pakkoruotsin poistamisesta Kiviniemi ehti jo tyrmätä. Ruotsin kielen pakollisuus herättää jälleen voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan.
- Tuntuu, että nykyään osataan tosi vähän kieliä. Ei sitä kokonaan pitäis poistaa, sanoo parikymppinen Essi.
- Siis pois ruotsi kiitos, Miika, 26, keskeyttää.
Myös kokoomuksen päätös sukupuolineutraalien avioliittojen puoltamisesta jakaa YLE Uutisten haastattelemien nuorten mielipiteet, tai sitten ei. Kaiken kaikkiaan nuorten välinpitämättömyys ja kiinnostuksen puute tuntuu olevan suurta, kun puhe on politiikasta.
- No ei helvetissä! Tai no se on kyllä ihan sama, kertovat yläkouluikäiset Mikko ja Teea mielipiteensä homoliittoihin.