Kisan kolmas osallistuja, Askolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Sorsa sai 57 ääntä.

Keskustalaiset ovat vaatineet puoluesihteerin vaihtamista muun muassa siksi, että puolueen ympärillä vellonut vaalirahakohu on nivoutunut pitkälti juuri entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen ympärille.

Pääministereiden luottomies

Timo Laaninen on keskustan pää-äänenkannattajan Suomenmaan päätoimittaja. Sitä ennen hän toimi pääministeri Matti Vanhasen poliittisena erityisavustajana.

Laaninen on aiemmin avustanut myös kahta muuta keskustalaista pääministeriä, Esko Ahoa ja Anneli Jäätteenmäkeä. Mauri Pekkarisen avustajana hän oli 90-luvun alussa tämän toimiessa sisäministerinä.

Laaninen pyysi Korhosta eduskuntavaaliehdokkaaksi

Tuore puoluesihteeri antoi suoraa tunnustusta edeltäjälleen ja vastaehdokkaalleen Jarmo Korhoselle. Laaninen sanoi Korhosen tehneen kovaa työtä, joka tulee kestämään.

Hän vetosi myös sen puolesta, että Korhonen asettuisi kansanedustajaehdokkaaksi tulevissa vaaleissa.

Korhonen pyysi tukemaan uutta johtoa

Korhonen puolestaan onnitteli paitsi Laanista myös koko uutta puoluejohtoa. Hän pyysi kaikkia puolueen jäseniä seisomaan uuden johdon takana ja antamaan heille tukensa.

Korhonen sanoi, että kun kansa on puhunut, on siihen hyvä tyytyä.

-Haluan lausua kiitokset ja näkemiin. Lähden kotiin, hän päätti.