- Joutsen Medialla ei ole keskustan linjan kannalta merkitystä, mutta se sotkee kenttäväkeä ja siihen sillä on iso merkitys. Jos vanha puoluejohto ei ole saanut siivottua asioita puoluekokoukseen mennessä, minä kyllä keskityn ensimmäisellä viikolla näiden asioiden putsaamiseen, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen ei halua arvioida puoluesihteeri Jarmo Korhosen toimintaa.

Hänen mukaansa puoluekokous pystyy katsomaan, missä on onnistuttu ja millaisia toimia tarvitaan - myös sen, mikä on puoluesihteerin rooli.

- En neuvo nimeltä mainiten, mutta on selvää, että laajalti väki on keskustellut, hän sanoo.

Pekkarinen uskoo mahdollisuuksiinsa

Pekkarinen myöntää, että tällä hetkellä kuntaministeri Mari Kiviniemi johtaa keskustan puheenjohtajakisaa.

Hän uskoo kuitenkin, että hänellä on kaikki edellytykset vielä voittaa kilpailu.

Euromaita velkasaneeraukseen

Euroopan talouspolitiikan työkaluksi nykyinen elinkeinoministeri ehdottaa velkasaneerausta tai velkajärjestelyä sellaisissa maissa, joihin nykyiset toimet talouden vakauttamiseksi eivät riitä.

- Suomen valtion ei pidä tehdä uusia sitoumuksia, Pekkarinen sanoo.

Hänen mukaansa on suuri vaara, että sovittu velkamaiden pelastuspaketti ei riitä.

Pekkarisen mielestä euroalueen jäsenmaiden pitäisi itse vastata pankkiensa vakavaraisuudesta ja toimintaedellytyksistä, jos jonkun maan velkasaneeraus johtaa pankkien ongelmiin.